Aloitin salilla käymisen uudestaan taas tänä syksynä. Opastusta tulee omalta mieheltä, joka on ollut salitouhuissa mukana jo reilu kymmenisen vuotta. Tänään taas salille treenaamaan rintaa ja habaa. :D
tiistai 20. marraskuuta 2012
Selkätreeni
Maanantai alkoi salilla selkätreenin merkeissä. Salilla pyrin käymään nelisen kertaa viikossa. Tämän päivän treeni alkoi yläselän liikkeillä. Kevennettyjä leuanvetoja tuli tehtyä eri otteilla ja lopuksi yläselkä viimeisteltiin vielä lapiokahvalla ylätaljassa. Mukavan polttelun ja kihelmöinnin jälkeen siirryttiin alaselkään. Alaselälle tein erilaisia soutuja sekä taljassa, että tangolla. Sarjoja tein 3-4 per liike ja toistojen määrä vaihteli 8-15. Käytin myös ns. pudotussarjoja treenin tehostamiseksi. Vatsojen, selänojennusten ja venyttelyiden jälkeen väsyneenä, mutta onnellisena kotiin nauttimaan palautusjuoma.
Aloitin salilla käymisen uudestaan taas tänä syksynä. Opastusta tulee omalta mieheltä, joka on ollut salitouhuissa mukana jo reilu kymmenisen vuotta. Tänään taas salille treenaamaan rintaa ja habaa. :D
Aloitin salilla käymisen uudestaan taas tänä syksynä. Opastusta tulee omalta mieheltä, joka on ollut salitouhuissa mukana jo reilu kymmenisen vuotta. Tänään taas salille treenaamaan rintaa ja habaa. :D
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
©
Beauty Box | All rights reserved.
Ei kommentteja
Lähetä kommentti