keskiviikko 26. joulukuuta 2012

24.12

Jouluaatto meni perinteisin menoin. Ensin aamulla pari tuntia autossa istumista. Sekin aika menee nykyään hujauksessa, kun omistaa pikkuisen kannettavan. Perille päästyä sain täyttää vatsani heti makoisalla riisipuurolla. Aamulla kotoa lähtiessä ei rahkan lisäksi tullut muuta syötyä, sillä emme olleet muistaneet kumpikaan käydä kaupassa ostamassa mitään ihmeenpää syötävää. Aika turhaa se olisi ollutkaan, kun kuitenkin jääkaappi sai seistä pari päivää ypöyksin. Iltapäivällä kävimme viemässä haudalle kynttilät. Lumiset maisemat ja kaunis sää houkuttelivat tietysti ottamaan valokuvia. Niitä tulikin räpsittyä paljon näin jouluna. Ilta sujuikin perinteisiä jouluruokia syöden unohtamatta tietysti suklaata. Kun yhden suklaan maistaa, niin ei voi olla ottamatta toista, kolmatta jne.. Lahjojakin oli pienoinen kasa, vaikka yhtäänhän niitä ei pitänyt tänä vuonna hankkia. Näinhän sitä sovitaan joka vuosi ja silti niitä jostain ihmeestä ilmestyy.

Nyt olen kotiutunut ja aion lähteä polttamaan jouluruokia salille. Paljon on tulossa joulusta vielä kuvia, kunhan vain kerkeän niitä tänne laittelemaan. Sen verran kiltisti tuli myös oltua, että muutaman paketin joulupukki oli jättänyt kuusen alle. Niistä myös lisää myöhemmin. Kieltämättä suklaarasia kaapissa houkuttelisi...mutta salille mars!















Share:

Ei kommentteja

© Beauty Box | All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig