perjantai 14. joulukuuta 2012

Kauneimmat joululaulut

Tänä vuonna otin itseäni niskasta kiinni ja menin yhtenä iltana kuuntelemaan joulukonserttia. Tapahtuma ei ollut varsinaisesti "kauneimmat joululaulut" nimellä, mutta jotain sinnepäin kuitenkin. Joulukuu on ollut hyvin kiireistä aikaa niin töissä kuin muuallakin. Oli ihan kiva pitkästä aikaa vain istua ja kuunnella. Kieltämättä silmät alkoivat väkisin lumpsua kiinni kun ei tarvinnut tehdä mitään. Eipä ole jouluun enään pitkä aika! Reilu viikko vain edessä. Monet asiat on vielä hoitamatta vaikka kuinka yrittää aloittaa tarpeeksi aikaisin, niin silti kaikki jää kuitenkin viimetippaan. Ehkä ensivuonna sitten.



Konsertin päätyttyä, kun olin saanut itseni taas "hereille" käväistiin vielä ohimennen Stockalla hakemassa muutama ostos. Näitä katselin jo viime viikolla ja nyt sitten kerkesin ne käydä ostamassa.







Vessaan täytettävä pumppupullo saippualle ja Wc-harjateline oli saatava. Sitten vielä kuuseen vähän timantteja. Se oli heräteostos, jota ei voinut ohittaa. Viikonloppuna pitäisi tehdä vielä joulukortteja sekä muita paketteja. Kaikkihan on tietysti tehtävä itse, vaikka olisi kuinka kiire ja stressi. Kun haluaa tehdä kaiken itse niin ei siinä mikään muukaan auta. Stressihän on useimmiten itse aiheutettua. Ihminen on hauska tapaus.

Sisältää mainoslinkkejä.

Share:

Ei kommentteja

© Beauty Box | All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig