perjantai 28. joulukuuta 2012

Lumienkeli

Joulu oli ja meni. Menipäs tänäkin vuonna nopeasti, liian nopeasti. Nukuin pyhinä joka yö kymmenisen tunnin unet, sekä päikkärit siihen vielä päälle. Hieman univelkaa?  Käytiin tekemässä myös kävelylenkkejä, kun kerrankin oli aikaa ulkoilla. Oli jopa kummallista nähdä päivänvaloa niinkin monta tuntia päivässä, ja vielä neljänä päivänä peräkkäin. Pakkasta oli tapaninpäivänä yli 20 astetta. Silloin sai kyllä vuorautua kunnon ulkoiluvaatteisiin. Vaikka muuten olisikin hyvin päällä, niin kasvoja on melko vaikea suojata. Huomasin, että meikkivoide suojaa jonkinverran kasvoja pakkaselta. Hyvä syy meikata lenkillekkin. :)





Viime talven ostos harmaa villapaita. On todella lämmin ja pehmoinen päällä. Jopa niinkin lämmin, että ei sisällä viitsi pitää. Kuuma.




Tälläisiä lenkkeilymaisemia tällä kertaa. Viimeisessä kuvassa en suinkaan kuvannut risukasaa, vaan siellä tököttävää lumiukon tapaista hahmoa. Aluksi katsoin sen olevan jonkun ihmisen tekemä lumiukko. Kuka nyt tekisi keskelle metsää lumiukon? Ei kukaan. Pienen kuusen päälle oli satanut kasa lunta. Se vain muistutti pientä lumienkeliä puitten keskellä. Kasvotkin sillä oli. Aika hauska enkeli.
Share:

2 kommenttia

hillamaaria kirjoitti...

Ihania kuvia ja kuvat sinusta todella kauniita :)

Http:://www.hillalap.blogspot.fi

Sanna/Beauty Box kirjoitti...

Kiitoksia. :) Lumiset maisemat ovat niin kauniita!

© Beauty Box | All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig