perjantai 22. helmikuuta 2013

Puerto Plata

Jokin aika sitten kerroin että kävimme Pico de Isabel de Torresilla ihailemassa maisemia Puerto Platan yllä. Niin. Olihan siellä kaupungissa myös paljon muutakin nähtävää.

Dominikaanisessa tasavallassahan on useita rommi tehtaita sillä rommia tässä maassa tuotetaan paljon. Kävimme pyörähtämässä Brugalin tehtaalla, joka on Karibian kolmanneksi suurin rommintuottaja. Näimme kun pullot kulkivat jonossa laatikoihin. Sieltä laatikoiden matka jatkuu laivalla Miamiin ja sieltä ympäri maailmaa. Muutama tuliaispullokin tuli tehtaalta ostettua. Tietysti maistiaisten kera.

Paikallinen tori oli myös aika erilainen paikka kuin vaikka Hakaniemessä tai  kauppatorilla. Autot, mopot ja muut menopelit puikkelehtivat ihmisten seassa. Hedelmiä ja muita myytäviä tuotteita oli siellä täällä esillä. Myös kissa oli eksynyt kuljeksimaan laatikoiden sekaan. Olikohan kenties rottien perässä. Lihat olivat erittäin "houkuttelevasti" esillä ilman minkäänlaista kylmennystä. Lämpötila oli kuitenkin lähes 30 astetta.

Monissa pikku putiikeissa oli myytävänä erikoisen näköisiä värikkäitä tauluja. Taulu olisi ollut muuten ihan mukava tuliainen kotiin, mutta koon puolesta rahtaaminen lentokoneessa olisi ollut ehkä vähän hankalaa. Muutenkin tuli hyvin vähän osteltua mitään tältä matkalta. Itselleni ostin ainoastaan larimar kaulakorun minkä esittelen myöhemmin. 

Lopuksi käytiin vielä katsastamassa meren äärellä oleva linnoitus.  























Kun katselee näitä kuvia niin tekisi mieli palata ajassa taaksepäin ja olla taas lämpöisessä auringon paisteessa Karibian sykkeessä<3
Share:

Ei kommentteja

© Beauty Box | All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig