sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

@Home

Pitkäperjantaina vietettiin vapaapäivää kotona leppoisissa tunnelmissa. Toki salilla käynti kuului tähän vapaapäivään. Siellä onkin mukava treenata ihan ajan kanssa kelloon katsomatta. Oli kiva huomata kuinka aurinko alkoi jo selvästi lämmittämään päivällä ja jopa parvekkeella tuntui lämpöiseltä. Ihana kun kohta pääsee laittamaan parvekettakin kesä kuntoon ja hankkimaan sinne uusia kukkia ja yrttejä. Haaveena olisi jos joskus saisi tehdä pienen kasvimaan pihalle ja kasvattaa siellä salaattia, tilliä, persiljiaa ja muita hyötykasveja. Ainakin olisi lähiruokaa ja samalla vielä luomua. ;)

Salin jälkeen tein päivällistä; salaattia ja lihapullia. Helppoa ja nopeaa, sopii hyvin mulle! Kahvin kanssa syötiin pois kaverilta saadut tryffelit, jotka olivatkin ihmeen pitkään säilyneet kaapissa. Kyllähän pääsiäisen kunniaksi pitää vähän herkutellakin. Tosin loppu pääsiäisen vietän maalla mummolassa ja siellä herkuttelu kuuluu asiaan. :) Vietätkö itse pääsiäistä jossain muualla kuin kotona?



Siivoaminen kuului myös perjantaihin ja samalla innostuin räpsimään muutamia kuvia putipuhtaasta kodistamme. Valon määrä tuo hyvin esille pölyt ja liat. Tämän vuoden kevääseen kuuluu myös iki-ihana ikkunoiden pesu. Sen verran monena keväänän on tullut skipattua tämä huvi joten nyt se on edessä. Valitettavasti.




Lauantaina olin töissä. Otin evääksi mukaan lihapullia ja salaattia, jota olin tehnyt. Yleensä ruoat käyn aina ostamassa valmiina kaupasta, mutta nyt oli kiva syödä ihan itse tehtyä ruokaa.

 Piti sitten lämmittää ne lihapullat mikrossa mutta ilmeisesti sen verran pääsiäis fiiliksissä laitoinkin salaatin sinne mikroon. Normaalia säheltämistä tältä blondilta niinkuin yleensä. :D

 
Share:

3 kommenttia

Tiia kirjoitti...

Hihii, mullakin haaveena saada oma pikku kasvimaa vielä joskus pystyyn! Ens kesänä voisin yrittää saada just jotain yrttejä ja sen sellasta pysymään hengissä tossa partsilla :) Ja kivoja kuvia, herkun näköstä salaattia :3 kerrassaan kiva blogi!

Sanna/Beauty Box kirjoitti...

Kiitos paljon! :) Joo partsillakin saa kivasti kasvatettua yrttejä ym. kun vaan muistaa hoitaa. On kyllä monet kasvit tullut tuhottua kun aurinko on kuivattanut ne näännyksiin. Ensi kesänä yritän tsempata. :D

better together kirjoitti...

Aivan super herkullisen näköstä salaattia !
J

© Beauty Box | All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig