Kerroin jokunen aika sitten että sain Yves Rocherilta kokeiltavaksi mm. muutamaa itseruskettavaa voidetta. Olen ollut viime kertoina melko pettynyt itseruskettaviin tuotteisiin ja sen takia en niitä ole aikoihin käyttänytkään. Eniten näissä itseruskettavissa tuotteissa ärsyttää niiden voimakas haju.
Aluksi monet voiteet tuoksuvat ihan miellyttäviltä kunnes ne levittää iholle. Aamulla on melkein mentävä heti ensimmäisenä suihkuun jotta saisi tämän voimakkaan itseruskettavan hajun iholta pois. Myös lakanoihin pinttyy helposti samainen aromi. Jopa perheen toinen osapuoli on huomauttanut voimakkaasta voiteen hajusta.
Kokeilin näitä Yves Rocherin tuotteita ja ihastuin niihin heti. Ensinnäkään missään vaiheessa käyttöä en huomannut voimakasta pahaa hajua vaan miellyttävän kukkaisen tuoksun iholla.
Kuorin ihoni ennen käyttöä jotta rusketuksesta tulisi tasaisempi. Myös kuivemmat kohdat ihossa kannattaa rasvata pohjalle jottei voide tartu niihin voimakkaammin. Yleensä käytän itseruskettavia aina iltaisin jotta ne saavat yön aikana rauhassa imeytyä iholle eikä vaatteisiin tule turhia tahroja.
Kuorin ihoni ennen käyttöä jotta rusketuksesta tulisi tasaisempi. Myös kuivemmat kohdat ihossa kannattaa rasvata pohjalle jottei voide tartu niihin voimakkaammin. Yleensä käytän itseruskettavia aina iltaisin jotta ne saavat yön aikana rauhassa imeytyä iholle eikä vaatteisiin tule turhia tahroja.
Vartalolle käytän kuvassa oikealla puolella näkyvää voidetta. Tuote sisältää gardenian kukkien uutetta jolla on miellyttävän kosteuttava vaikutus. Voide on helposti levittyvää ja tämän takia hyvin riittoisaa.
Kasvoille kokeilin ihka ensimmäistä kertaa päivettävää voidetta. (Voide kuvassa vasemmalla). En ole koskaan uskaltautunut laittamaan kasvoille itseruskettavia tuotteita mutta nyt kun tälläisen sain käsiini niin olihan sitä testattava. Kasvoista ei tullut keltaisen-oransseja niinkuin olen aina pelännyt. Iholle tuli kaunis päivettynyt hehku jota kaipasinkin. Voide myös siloittaa ihoa!
Kasvoihini ei jostain syystä kesälläkään aurinko tartu kovin hyvin joten tätä tulen käyttämään varmasti hyvinkin paljon tulevana kautena. Luulen vain että pitää ostaa jo uusi voide siihen mennessä kun olen kuluttanut vanhan jo pois. :)
Nyt kehtaa mennä aamuisinkin salille hyvillä mielin kun kasvot eivät ole aivan kalpean valkoiset.
Ennen
Lähtötilanne: valkoinen kalpea iho.
Jälkeen
"Jälkeen-kuva" yhden käyttökerran jälkeen.
Ruskettavat tuotteet ovat Yves Rocherilla nyt -50% alennuksella joten nyt jos tarvetta olisi rusketukselle niin sen saisi puoleen hintaan. ;)
Itseruskettava liftingvoide kasvoille maksaa nyt vain 8,25€ (norm. 16,50€) ja se löytyy täältä. Kosteuttava itseruskettaja vartalolle ja myös kasvoille 9,25€ (norm. 18,50€) täältä.
Toivotaan myös ihan oikeaa aurinkoa tälle viikonlopulle! :)
Ei kommentteja
Lähetä kommentti