maanantai 8. huhtikuuta 2013

Viikonloppua

Viikonlopuissa parasta on se kun saa heräillä aivan rauhassa omaan tahtiin ja kääntää kylkeä jos ei huvita vielä nousta ylös. Jostain syystä usein kuitenkin käy niin että vaikka saisi makoilla vaikka puoleen päivään pehmoisten vällyjen välissä, niin olen ylhäällä jo kahdeksan aikaan aamusta. Varsinkin kesä aamuina sitä mönkiin sängyn pohjalta ylös vaikka mikä olisi. Valo tekee kyllä ihmeitä.

Aamupala on päivän tärkein ateria, vai onko? Ainakin viikonloppuna sen saa syödä ilman turhaa kiirettä ja se sopii kyllä mulle. Inhoan aivan älyttömästi kiirettä varsinkin aamulla. Heti herättyäni tykkään olla hetken ihan hiljaa ja rauhassa, juoda kahvia ja syödä. Sen jälkeen saa alkaa toimimaan taas normaalisti kovemmalla volyymilla. :)

Aamupala on yleensä melko samanlainen; mantelileipä, rahkaa ja marjoja, hedelmä ja tietysti kahvia!

Aikaisin aamulla ei tee kauheasti mieli syödä mitään joten aamupalakin jää silloin melko vähäiseksi. Yritän kuitenkin edes jotain saada alas, mutta määrä on vain vähän pienempi. Veden juonti täytyy myös muistaa aloittaa heti aamusta. 





Lehtiäkin kerkeää hyvin selailemaan viikonloppuisin. Työmatkat menee myös usein lukiessa.


Tämä ihanuus pääsi sunnuntaina ensimmäistä kertaa koristamaan kaulaa. Kultaisen ja hopean yhdistelmä on hauska. Ei ainakaan tarvitse päättää pitääkö hopea- vai kultakoruista enemmän!



Paita Bershka
Shortsit Gina Tricot
Kaulakoru H&M





Sunnuntaisen shoppailureissun jälkeiset herkuttelut.



Lauantaina käytiin myös salilla treenailemassa. Tällä hetkellä olen yrittänyt käydä sen kolme kertaa viikossa treenaamassa. Neljäskin kerta olisi tervetullut jos vain kerkeää.


Ennen treeniä juon aina proteiinijuoman. Jaksaa salilla paremmin nostaa punttia.



Löysin muuten ne etsimäni matalapohjaiset nilkkurit. Esittelyä niiden osalta luvassa tällä viikolla! :) 

Mukavaa viikon alkua!

Share:

6 kommenttia

pt kirjoitti...

Ihan kiva juttu tuo herääminen aamulla ja aamupalan tärkeys. Kyllä valo todella saa ihmeitä aikaan. Aina odotan joulukuun, tammikuun ja helmikuunkin jälkeen "piteneviä" päiviä. kesällä tosiaan on mukava nousta aikaisin aamulla ja keittää kahvit ja kopata muki käteen ja mennä istuskelemaan ulos vaikkapa rappusille ja nautiskella.

Oletko muuten kurkannut jo blogini arvonnan?

Oikein hyvää viikkoa Sinulle.

Sanna/Beauty Box kirjoitti...

Pitää käydä kurkkaamassa, kiitos vinkistä. Hyvää viikonjatkoa myös sulle! :)

Anonyymi kirjoitti...

Mullakin meni pitkään ennen kun pääsin kiinni tohon aamupala-rytmiin, mut enää en pysty liikkumaan mihinkään ennen kunnon aamupalaa. :) Ja tosi kiva toi sun asu! :)

Camcamillan kirjoitti...

Toi kaulakoru on ihana.....! huoh :)

Sanna/Beauty Box kirjoitti...

Kyllä se aamupala on ihan ehdoton. Jossain vaiheessa aamupäivää alkaa kuitenkin heikottamaan jos ei oo syönyt mitään. Kiitti paljon! :)

Sanna/Beauty Box kirjoitti...

Hih, kiitoksia. :)

© Beauty Box | All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig