Lauantai iltapäivästä kääräisin housun lahkeet pois säärien päältä, otin mukavan rennon asennon ja nautin auringon lämmöstä iholla. Masu oli pullollaan hyvää ruokaa eikä ollut kiire mihinkään. Olen niin fiiliksissä auringosta, lämmöstä ja kesästä.
Auringonpaisteessa on myös se hyvä puoli kun ei jaksa lähtiessä meikata, niin on helppo heittää arskat päähän eikä kenenkään tarvitse nähdä tummia silmänalusia, vaan saa piiloutua lasien taakse omaan rauhaan. Talven pimeydessä aurinkolasien käyttö tuntuisi aika hassulta, vaikka välillä tekisikin mieli ne päähän laittaa.

Kesäisin ihan paras auringonotto paikka on vanhempieni puutarha. Siellä saa aivan rauhassa makoilla lahnana auringossa eikä tarvitse lähteä pyörimään ja ihmettelemään täpö täydelle uimarannalle että mihinkä nurkkaan sen oman leirin pystyttäisi. Kun se kunnon hellepäivä sattuu kohdalle niin ihmiset valtaavat uimarannat ja kaikki mahdolliset uintipaikat mitä täältä päin löytyä saattaa.
Samaisessa puutarhassa on tullut koettua kaikenlaista elämän aikana.
On kontattu. On opeteltu kävelemään. On tehty oma pieni kasvimaa. On naurettu. On itketty. On hiihdetty. On leikitty. On juhlittu. On nukuttu. On temppuiltu. On keinuttu. On eletty.
On myös haudattu muutama rakas lemmikki. Paidasta tuli mieleen että takapihalla lepää myös monta vuotta elänyt kultakalani Kusti.
Elämä on muistoja täynnä. :)
Niin ja yhtä asiaa olen tehnytkin vasta paljon, sitä auringonottamista nimittäin.
2 kommenttia
Ihania nuo kevään ensimmäiset kukat, scillat ja kevätkaihonkukat puutarhassa.
Jep, on kyllä kauniita. :)
Lähetä kommentti