Juhannuksena pääsin kaiken muun mukavan lisäksi testailemaan uusia essien lakkoja, jotka ovat essien kesä 2013 -kokoelmaa. Essien lakoista voin ainakin sanoa, että värejä on valittavana mieletön määrä. Itseasiassa tähän mennessä on kehitetty yli 900 essie-värilakkasävyä. Essie Weingarden perusti essie cosmeticsin New Yorkissa vuonna 1981.
Kestävyys on myös hyvä. Kampaajana työskennellessä monet lakat eivät pysy nättinä yhtä päivää pidempään, mutta essien lakoissa kestävyys on monta päivää ilman että kynsien päät alkavat rapisemaan. Lakkaa levitän aina kaksi kerrosta jotta sävy tulee paremmin esille. Yleensä lakkaan kynteni aina illalla ennen kuin menen nukkumaan, sillä sillon en ainakaan pilaa lakkoja kun kynnet eivät pääse osumaan mihinkään terävään koko yönä. Lakat saavat rauhassa kuivua koko yön ja aamulla kynnet ovat taas kauniina.
Kesäkokoelma on väreiltään trooppisen herkullinen. Monet kokoelman sävyt sopivat myös käytettäväksi yhdessäkin. Värit ovat kuin tehty kesän rientoihin; uimarannalle, kesäterassille, puutarhajuhliin tai vaikka piknikille meren rannalle. Kokoelmasta on muutama sävy tullut jo omaksi suosikiksi. Mitä itse pidät tämän kokoelman sävyistä?
Kesäkokoelma on väreiltään trooppisen herkullinen. Monet kokoelman sävyt sopivat myös käytettäväksi yhdessäkin. Värit ovat kuin tehty kesän rientoihin; uimarannalle, kesäterassille, puutarhajuhliin tai vaikka piknikille meren rannalle. Kokoelmasta on muutama sävy tullut jo omaksi suosikiksi. Mitä itse pidät tämän kokoelman sävyistä?
1. naughty nautical-merellinen kimalteleva turkoosi 2. the more the merrier-mehukas limenvihreä 3. full steam ahead-helmenhohtoinen hento lila 4. rock the boat-kimalteinen hento sininen 5. the girls are out-kimmeltävä pioninpurppura 6. sunday funday-kimaltava korallinoranssi
Essie Weingarten (essien perustaja ja luova johtaja): "Kesäkokoelmani on luotu aurinkoisille naisille. Kuuden sävyn innoittajina ovat toimineet henkäyksenkevyet sifonkitunikat sekä pastelliset ilta-asut, ja siksi lakat sopivat täydellisesti jokaiselle matkalle. Onko mitään rentouttavampaa, kuin risteily paratiisirannan tuntumassa; se virkistää niin mieltä kuin kehoa. Kesäkokoelmassa on samaa rentouden tunnetta kun löydät kauniin ankkuripaikan ja sukellat veteen - sekä kirjaimellisesti purjehtiessasi, että kuvaannollisesti jokapäiväisessä elämässäsi. Ihastuttavat essie-lakat tekevät kesäkynsistäsi täydelliset."
sunday funday on täydellinen päivä purjehjuksella, ja the more the merrier. Joten full steam ahead ja aurinkoisia aunkkuripaikkoja. Kaipaatko jännitystä? Siitä vaan rock the boat, ja seikkaulusta tulee tuplasti jännittävämpi. Kun the girls are out, kukaan ei tiedä etukäteen kuinka naughty nautical voi olla.
Näitä sävyjä ehdin jo testailemaan ja hyvältähän nämä herkulliset värit näyttivätkin!
Kokoelma tulee kauppojen hyllyille heinäkuussa. Suosituskuluttajahinta-arvio on 13,90e.
www.essie.com
www.essie.com
4 kommenttia
Voi vitsi, nyt vgasta löysin tämän blogin! Täytyypä heti linkata omaan bloggeriin ;)
http://larazonee.blogspot.fi/
Voi kuinka kauniita, vaikkakin erikoisia vareja.
Mukava kuulla. :)
Kivaa vaihtelua niihin perinteisiin sävyihin. :)
Lähetä kommentti