sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Joulu saapui kotiin




Olen mennyt viime aikoina paikasta toiseen pää kolmantena jalkana eli kiire on ollut jälleen melkoinen. Joulun eteen en ole kerennyt laittamaan juuri tikkua ristiin ainakaan lahjojen suhteen. Toisaalta turha sitä stressata näin etukäteen, teen sen minkä kerkeän ja se saa riittää. Pidän joulusta kyllä kovasti ja päätinkin, että tänä vuonna haluan vain nauttia tästä ajasta ja joulun parhaista puolista. Eli siis aion unohtaa turhan joulustressin tänä vuonna, heitän jalat pöydälle ja otan iisisti. Näin ainakin yritän. ;)

Perjantaina vietin pitkästä aikaa koko päivän kotona hääräillen ja laittaen kotia jouluiseen kuntoon. Kaivoin kätköistä esille kaikki joulukoristeet, ikkunoille joulukynttilät, pöydille kynttilöitä ja tietysti meidän pieni joulukuusikin pääsi taas olohuoneen paraatipaikalle esille. Miekkonen kantoi myös kortensa kekoon ja laittoi suuret joulutähdet valaisemaan muutamaa ikkunaa. Näin pimeään vuodenaikaan jouluvalot tuovat ihanaa tunnelmaa ja pehmeää valoa kotiin.


Lauantai iltana oli sopivaa aikaa tehdä jotain naposteltavaa. Kävin kotimatkalla kaupan kautta hakemassa ison kasan vihreitä yrttejä ja salaatteja. Päädyin tekemään samaa vuohenjuusto-pinaattipiirakkaa kuin viikko sitten, mutta tällä kertaa käytin pohjassa mantelijauhoja. Herkullisen väriset vihreät yrtit houkuttelivat myös kuvailemaan kokkauksia. Tuli jopa ihan kevät mieleen kun pöytä oli täynnä vihreitä yrttejä ja niiden tuoksua.


Tänään on jo 2. adventtisunnuntai ja olen taas arponut yhden uuden voittajan LdB:n adventtikisassa.

Onnea roosa! :)

"Parasta vartalonhoitoa minulle on talvikaudella yksinkertaisesti kuorinta ja rasvaus. parhaan kuorinnan vartalolle saa kahvinpuruista! Myös villasukkien käyttö paljaisiin jalkoihin pitää ne pehmeänä".
 
Arvon vielä kaksi voittajaa  15.12 sekä 22.12 eli vielä kerkeää osallistua kisaan.

Mukavaa sunnuntain jatkoa! 



Share:

1 kommentti

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä kynttilät tuovat kivaa tunnelmaa näin pimeänä aikana. Kauniita koristeita sinulla on.

© Beauty Box | All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig