Jouluruokien jälkeen halusin tehdä sunnuntaina jotain aivan muuta ruokaa päivälliseksi. Ainekset saivat olla mahdollisimman kaukana perunasta, porkkanasta, lohesta, kinkusta, punajuuresta ja riisistä eli ei minkäänlaisia jouluun liittyviä aineksia enää kiitos. ;) Kokeilin ystävältäni saamaa pinaatti-fetapannarin ohjetta ensimmäistä kertaa. Käväisin kaupassa hakemassa ainekset, nostin hihat ylös ja aloin kokkailemaan.
Tarvitset:
8dl punaista maitoa
1,5 dl ruisjauhoja
2dl vehnäjauhoja
4 kpl kananmunia
1tl suolaa
ripaus pippuria
1,5 dl ruokaöljyä tai voita
400g sulatettua pakastepinaattia
200g murennettua fetaa
Sekoitin ainekset keskenään ja annoin taikinan turvota puolisentuntia. Korvasin jauhot mantelijauhoilla ja ripauksella leivinjauhetta. Kun taikina oli saanut rauhassa turvota, niin kaadoin sen leivinpaperilla vuoratulle pellille ja paistoin 200 asteisessa uunissa puolituntia. Pannukakusta tuli niin hyvää että tälle reseptille tulee varmasti käyttöä jatkossakin!


2 kommenttia
Herkullisen näköinen pannari! Pitää kokeilla ensi vuonna. Tänä vuonna ei taida enää ehtiä. Tortilla-ainekset varattu uudenvuoden aattoa varten. Ja tänään korkataan pullo ihan oikeaa shamppanjaa. Pullo on odottanut oikeaa hetkeä. Ehkä se on tämä uudenvuoden aatto.
Pannari oli hyvää, kannattaa kokeilla! :)
Lähetä kommentti