keskiviikko 25. joulukuuta 2013

Tallinnassa ennen joulua





Viime viikonloppuisella Tallinnan pyörähdyksellä yövyimme sataman kupeessa sijaitsevassa kylpylähotellissa. Kylpylässä oli paljon porukkaa juuri näin joulun kynnyksellä, joten rauhallisempaan pulikointiin soveltui täydellisesti huoneemme poreamme. Haaveilin jo kotiinkin poreammetta, mutta se voisi alkuhuuman jälkeen osoittautua vähemmän käytetyksi. Tosin tilaakaan sellaiselle ei ainakaan tämän hetkisessä kodissa olisi.





Lauantaina meillä oli hyvää aikaa käydä käppäilemässä Vanhassakaupungissa ja yllätykseksi sieltä löytyi myös tunnelmallinen joulutori. Löysin torilta lämpöiset lampaanvillasta tehdyt lapaset. Sitten vain pitäisi saada niitä pakkasia, jotta lapasille olisi käyttöä. ;)

Illalla kävimme syömässä hotellin ravintolassa, sillä ulkona oli aikamoinen tuuli ja sade. Lähdimme kuitenkin vielä myöhemmin kävelemään keskustaan, mutta vaatetta sai pukea reilusti päälle, jotta viileässä viimassa tarkeni.

Tänään kuitenkin joulunvietto jatkuu vielä täällä leppoisissa tunnelmissa herkutellen ja lenkkeillen. Ottakaa rennosti, syökää hyvin ja katsokaa elokuvia. Rentouttavaa joulun jatkoa!





Share:

10 kommenttia

Henxu kirjoitti...

Moi! Olin tuossa samassa hotellissa syksyllä, tosi upea. Huone oli ihan mieletön. Silloinkin oli tosi paljon kylpylän puolella porukkaa. Kivan lähellä vanhaa kaupunkia. Mietin siellä vanhassa kaupungissa kuleksiessa, että tää on varmaan sika magee Joulun aikaan :)

Anonyymi kirjoitti...

Kaunis joulun aikaan sopiva asu!

Riikka kirjoitti...

Voi miten kauniita ja tunnelmallisia nuo maisemat! :)
http://jennariikkas.blogspot.fi/

Unknown kirjoitti...

Ihanan tarkkoja ja selkeitä kuvia, ja muutenkin tosi kivalta tuntuva blogi siulla! :)

http://henlietta.blogspot.hu/

Sanna/Beauty Box kirjoitti...

Vanhassa Kaupungissa oli kyllä kiva tunnelma joulun aikaan. Hotellia voi kyllä suositella ja ehkä joskus tulee poikettua uudestaankin. :)

Sanna/Beauty Box kirjoitti...

Kiitoksia. :)

Sanna/Beauty Box kirjoitti...

Kiitos. :)

Sanna/Beauty Box kirjoitti...

Tykkään kyllä panostaa kuviin. Kiitos paljon! :)

Anonyymi kirjoitti...

Voisitko kertoa tuon hotellin nimen? Ihanat kuvat sulla.

Sanna/Beauty Box kirjoitti...

Hotelli on Tallink Spa & Conference. Kiitti. :)

© Beauty Box | All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig