lauantai 15. maaliskuuta 2014

Bunnies came into house




Olen odotellut sitä päivää,  jolloin ehtisin kuvailemaan kaikkea tarvittavaa matskua blogiini päivänvalon aikaan. Nyt tuota päivänvaloa  on ihanasti riittänyt kuluneella viikolla. Tämän viikon työpäivät ovat kuitenkin venyneet pitkälle iltaan eli tyydyin ottamaan kuvia illan hämärässä. Kuvien laatu olisi vain niin paljon parempi auringonvalossa! :)

Sain hiljattain kivan yhteistyöprojektin Fanny Alexandra Botiquen kanssa ja sain valita muutamia suosikkejani  kyseisestä verkkokaupasta. Fanny Alexandra Botiquen teemana on pienet pohjoismaalaiset suunnittelijat, kuten esimerkiksi ruotsalainen Carolina Wiken, norjalainen Cecilie Melli,  norjalainen Kristine Vikse, ruotsalainen Mikalea Willers ja suomalainen Minna Parikka sekä muutamia muita suunnittelijoita ja merkkejä. Verkkokaupan valikoimasta löytyy suuri määrä asusteita kengistä laukkuihin, vaatteita, koruja ja sisustukseen liittyvää tavaraa.

Nettiputiikin toiminta-ajatuksena on luoda naisille oma paikka, minne voi pyörähtää katselemaan kauniita tuotteita, viipyillä haaveilemassa ja mistä voi ostaa itselle ja lahjaksi kaunista ja hyvälaatuista pohjoismaista designia. Kaikki suunnittelijat, joiden tuotteita putiikista löytyy, käyttävät laadukkaita materiaaleja. Valmistusmäärät eivät ole suuria. Sisäänostot painottavat enemmänkin monimuotoisuutta kuin määrää, joten näitä vaatteita ja asusteita ei kävele joka kadun kulmassa vastaan.

Minna Parikka on varmasti yksi Suomen tunnetuimpia kenkäsuunnittelijoita. Hän on suunnitellut kenkiä mm. Lady Gagalle, Paloma Faithille ja Fergielle. Hänellä on oma erottuva tyyli eikä hänen suunnittelemistaan kengistä voi erehtyä etteivätkö ne olisi hänen kädenjälkeään. Olen jo pitkään ihaillut Parikan suunnittelemia kenkiä ja haaveissa on ollut hankkia jonain päivänä sellaiset myös omiin jalkoihin. Siksi valitsinkin Fanny Alexandra Botiquesta Minna Parikan Angora-korkkarit.



Vaikka kengissä onkin huikea 12 cm:n korko, niin silti ne tuntuvat jalassa yllättävän mukavilta ja  tukevilta. Eiväthän nämä kengät ole mitkään pitkien kävelymatkojen kengät, mutta juhliin ja erikoistilaisuuksiin juuri passelit. Musta väri käy kaiken kanssa ja edustan hauskat pupunkorvat kimalteiden kera ovat kiva yksityiskohta  näissä kengissä. Voisin kuvitella Angorat jonkin hyvin simppelin, yksivärisen asukokonaisuuden seuraksi tuomaan "sitä jotain" hauskuutta asuun.



Tässä siis ensimmäiset Minna Parikkani. Jeeeij! :))


Toteutettu yhteistyössä Fanny Alexandra Botiquen kanssa.
Share:

4 kommenttia

Anonyymi kirjoitti...

Tosi kauniit kengät! Vaikka korko on tosi korkea, niin kengät näyttävät oikein hyvälaatuisilta ja ihanan pehmeiltä! Minunkin haavena ovat Minna Parikan kengät. Niissä on niin kivoja yksityiskohtia. Lottovoittoa odotellessa....

Sanna/Beauty Box kirjoitti...

Kiitos kovasti! Nämä kengät tuntuvat pehmeiltä jalassa, tosin en ole vielä kerennt niitä käyttämään vielä missään, mutta lupaavalta näyttää. :) Näitä ei välttämättä kävele ihan jokaisella vastaan vaikka tunnettu merkki onkin.

Mia / Beauty Highlights kirjoitti...

Mitkä kengät! Wau! Onneksi olkoon ensimmäisistä Minna Parikoista ;) Näyttävät upeilta jalassa, ehkä saadaan nähdä lisää kuvia jossain vaiheessa jonkun kivan asukokonaisuuden kera? :) Nuo korot olisivat minun pituiselleni aivan liian pitkät, mutta kyllä vielä joskus hankin omat Minna Parikat, sen verran upeita hänen suunnittelemansa kengät ovat ;)

http://beauty-highlights.blogspot.fi/

Sanna/Beauty Box kirjoitti...

Kiitos kiitos ;)) Kyllä kuvia otetaan kokonaisuudesta, kun vain sopiva tilaisuus tulee eteen missä pitää näitä ihanuuksia. Minna Parikalla on myös paljon ihania matalia kekiä valikoimassa.

© Beauty Box | All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig