Keskiviikkona Maybelline New York:in Babylipsin lanseeraustilaisuuteen lähti päälle erittäin kesäinen valkoinen puuvillamekko, joka oli ihanan kevyen tuntuinen päällä lämpöisenä kesäiltana. Hempeään mekkoon yhdistin nahkatakin, joka toi kokonaisuuteen vähän ryhtiä ja asennetta. Jouduin kuitenkin luopumaan nahkatakista heti kättelyssä, kun lämpötila oli niin korkeissa lukemissa, mutta ihana vain että Suomessakin saa nauttia näin lämpöisistä kesäilloista jo alkukesästä.
Suomessa Baby Lips- huulivoide tulee myytiin elokuussa, mutta muualla se on ollut valikoimmassa jo pitkät ajat. Suosin yleensä huulimeikissä joko huulikiiltoa tai joskus myös kirkkaita huulipunia. Baby Lips on huulivoide, jossa on myös väriä mukana. Sävytävä huulivoide on tosi toimiva tuote nyt kun olen sitä käyttänyt hetken aikaa. Lempparisävyksi valikoitu jo pink punch, josta tulee nimensä mukaisesti kauniin pinkit ja hoidetut huulet. Tosi näppärä tuote, jota on helppo käyttää ilman tahraamista. Huulivoiteita löytyy yhteensä kuusi kappaletta, joista kolmesta tulee huuliin myös sävyä. Nappasin heti aluksi käyttöön pinkin (ylläri), ja muita kokeilen vasta myöhemmin. :)
Mekko Make Way (saatu)
Kengät & nahkatakki Lindex
4 kommenttia
Oi hyvä, että noista asukuvista oli käyttöäkin, vaikka aika monta niitä taisi tulla otettua :)
Kaunis kesäinen mekko ja vähän erilainen. Pitsit ovat hauskat. Nahkatakki tosiaan sopii mekon kanssa loistavasti. Antaa vastapainoa romanttiselle mekolle.
Oli käyttöä! Kiitos vielä niistä. :) Valikoimaa oli kerrankin kiitettävästi.
Kiitti. Mekko on tosi mukavan tuntuinen päällä ja tosiaan vähän erilainen. :)
Lähetä kommentti