Aurinko on alkanut hellimään ihanasti ja rantakelit ovat saapuneet vihdoin ja viimein. Pidän kovasti auringossa löhöilystä, mutta silloin pitää myös muistaa hyvä ihon suojaus ja hoito. Levitän yleensä kesän aluksi aurinkovoidetta, jossa on korkeampi suojakerroin esim. 30 ja kun iho on jo tottunut aurinkoon, niin levitän iholle kauttaaltaan aurinkovoidetta suojakertoimella 15. Dekolteen ja olkapäät suojaan lisäksi kuitenkin korkeammalla suojakertoimella sillä ne ovat herkempiä punoittamaan auringossa oleilun jälkeen. Nykyään on myös saatavilla hyviä aurinkovoiteita, jotka ovat tarkoitettu pelkästään kasvoille ja ovat tarpeeksi kevyitä, mutta silti suojaavia.
1. Hawaiian Tropic Satin Protection spf30
3. Hawaiian Tropic Satin Protection spf15
Hawaiian Tropicin tuotteet ovat laadukkaita ja levittyvät iholle vaivattomasti. Purnukoiden ihana ulkonäkö ja kookoksen tuoksu ovat plussaa. Tänä kesänä olen suojannut ihoni aurinkovoiteilla, mutta aiemmin olen myös kokeillut Hawaiian Tropicin aurinkoöljyä*, jossa on suojakerroin 15. Öljy suojaa auringolta heikommin, mutta jos iho kestää hyvin aurinkoa, niin öljy on antaa omasta mielestäni paremmin rusketusta kuin perinteinen aurinkovoide.
Pienempi voide purkki on helppo kantaa vaivattomasti rantakassissa mukana.
Kun aurinko on ruskettanut ihoa, niin tykkään syventää rusketusta päivettävällä kosteusvoiteella. Uusin kokeilu on Lumenen itseruskettava vaahto, joka on vaivaton levittää puhtaalle iholle suihkun jälkeen. Vaahto syventää jo saatua rusketusta ja tasoittaa ihon väriä.
Ruskettuneen ihon viimeistelee ja hoitaa Yves Rocherin kuivaöljy, joka sisältää kullanhohtoista kimallusta. Öljy antaa iholle myös hyvän tuoksun ja sitä voi käyttää hiuksiinkin.
Tänään oli suunnitelmissa ottaa aurinkoa ja nauttia kesän lämmöstä ulkona...mutta suunnitelmat menivät uusiksi kun kesän ensimmäinen kunnon ukonilma yllätti ja vettä tuli taivaan täydeltä. Tiistaina uusi yritys. :))
* Mainoslinkki
3 kommenttia
Tuota hawaiian tropiikkia en ole etsinnöistä huolimatta löytänyt mistään kaupoista. Jospa se jostain joskus löytyisi? Itsekkin tykkään tuosta Rocherin monoi kuivaöljystä ja käytän sitä enimmäkseen hiuksissa... Kiva kun kuvasit tuotteet luonnon helmassa. Valokuvaan paljon ja olen myös kuvissani yhdistänyt kosmetiikan ja luonnon. T. Soiku
Ennen sitä oli Sokoksella, mutta ei taida olla enää valikoimassa. Ainakin näistä löytyy: http://nelly.com/fi/vaatteita-naisille/kauneus/aurinkotuotteet/hawaiian-tropic-371/satin-protection-lotion-sf30-371068-1/ ja http://www.bangerhead.fi/fi/varumarken/hawaiian-tropic.html
Tykkään kuvata luonnossa ja luontoa. Valo tekee kuvista ihan erilaisia kuin sisällä.
Lähetä kommentti