Tässä 10 faktaa joita et välttämättä tiennyt minusta. Olen lueskellut samantyyppisia postauksia myös muista blogeista ja niitä on mielestäni aina mielenkiintoista, hauskaa ja yllättävää lukea. :)
1. Olen aamu-uninen ihminen. Parasta on jos saisin nukkua joka aamu niin pitkään kuin mahdollista. Silloinkin herään kuitenkin yhdeksän aikoihin.
2. Olen horoskoopiltani kalat ja se kuvaakin hyvin luonnettani. Netistä googletettu: "Kalat ovat tunteellisia, herkkiä ja taiteellisia, eivätkä he koskaan ole ilkeitä."
3. Saatan suuttua nopeasti, mutta lepyn vähintään yhtä nopeasti.
4. Nukun hyvin. Kun nukahdan illalla, niin herään korkeintaan kerran yössä jos sitäkään.
5. Viihdyn hyvin myös yksikseni.
6. Pelkään pimeää. (Tiedän, se on hölmöä). Silloin en tykkää olla yksin, varsinkaan omakotitalossa tai mökillä. Hrrr....
7. Rakastan Italialaista ruokaa.
8. Minulla ei ole sisaruksia eli olen ainut lapsi.
9. Opiskelen töiden ohella liiketaloutta.
10. En omista ajokorttia, vaan käytän julkisia kulkuvälineitä. Saatan monesti myös aamukiireessä meikata bussissa.
2 kommenttia
Ulkoisen kauneuden lisäksi sinussa on myös sisäistä kauneutta. Ainakin sellainen käsitys tulee kun luin nuo faktat. Olen myös herkkä vesimerkki ja pimeä pelottaa minuakin. T. Soiku
Olipas kauniisti sanottu. Kiitos<3 Tuo pimeänpelko on välillä todella rasittavaa, mutta mitäpä sitä herkkyydelleen voi. Ihana kuulla että meitä on muitakin. :)
Lähetä kommentti