perjantai 19. syyskuuta 2014

Nahkatakki vol. 2

Kuvailimme nämä asukuvat viime viikonvaihteessa Kirkkonummella, jossa vietimme muutenkin viikonloppua. Kuvauspaikkana toimi kaunis Hvitträsk. Täältä pääset katsastamaan myös kesäisempää asua, jonka kuvasimme samassa miljöössä elokuun alussa. Tässä asussa yhdistin nahkatakin hieman arkisempaan kokonaisuuteen. Mustat nilkkurit ja musta nahkatakki tuovat kokonaisuuteen yhtenäisyyttä. Paksu huivi lämmittää ihanasti viileinä aamuina ja sen materiaali on todella pehmoista.

syys-asu

vihreät-housut

Perusfarkkuja on kiva käyttää silloin tällöin, mutta vaihtelua arkipukeutumiseen tuovat eri väriset housut. Olen ihastunut näin syksyllä vihreän sävyisiin pöksyihin. Ne käyvät yhteen yllättävänkin monen eri värin kanssa.

portaat

Hvitträsk

Syksy on siinä mielessä mukavaa aikaa, kun asusteita ja eri vaateyhdistelmiä tulee käytettyä todella paljon. Ei ole liian kuuma pukeakseen monia kerroksia päällekkäin, eikä taas liian kylmäkään. Kesä on ehdottomasti lemppariaikaa vuodesta, mutta eipä tämä alkusyksykään hassummalta tunnu.

sanna

nahkatakki-asu

köynnös

ruusu

Kaikki balleriinat ovat kyllä nyt unohtuneet kaappiin, kun olen innostunut käyttämään näitä hieman pituutta ja ryhtiä antavia nilkkureita. Heti kun kengässä on korkoa, niin kävely muuttuu suoremmaksi eikä oma "kävelen äkkiä eteenpäin. KIIRE!"-tyyli sovi oikein korkojen kanssa yhteen. Se on muuten aika useasti huomattu, että olen juuri sellainen ihminen, jolla on joka paikkaan älytön kiire ja vauhti päällä. Olen kyllä aina ajoissa paikalla, mutta se lähteminen venyy aina viime sekunteille asti (ei minuuteille). Siitä saisi kyllä hyvän sketsin aikaan, kun aamulla kiireessä etsin puhelintani, ponnaria tai toista sukkaa. Huhh. Taitaa muuten olla kohta samanlainen tilanne edessä. Jokatapauksessa olen ihastunut näihin nilkkureihin ja niitähän onkin tällä hetkellä myynnissä mielettömästi eri malleja mustasta valkoiseen. Arvoin aluksi näiden nilkkureiden ja hieman avointen nillkureiden väliltä, että kummat hankkisin. Avoimet nilkkurit ovat kyllä mielettömän nätit, mutta tällä kertaa ajattelin järjellä ja valkkasin nämä hieman lämpöisemmät versiot. Ehkä joskus sitten on niiden avoimempien aika.

mustatnilkkurit

musta-nahkatakki

oranssikukka

kesä

istua

valkoinenruusu

puutarhassa

Viikonloppu häämöttää taas edessä. Mihin nämä viikot hurahtavat? :) Itse vietän viikonlopun koulutuksessa, mutta ensi viikonvaihteessa lähdemme taas pitkästä aikaa rauhoittumaan mökille. Hauskaa viikonloppua!

 

Toteutettu yhteistyössä Spartoon kanssa. Postaus sisältää mainoslinkkejä.

Share:

4 kommenttia

Soiku kirjoitti...

Olipa taas niin huikaisevan upeita kuvia! Suomen oloissa tuollaiset umpinilkkurit ovat kyllä käytännöllisemmät kuin avonaiset. Hyvin valittu. Hauskaa viikonloppua!

SannaO kirjoitti...

Kiitos kiitos<3 Olisi niin lyhyt aika käyttää niitä avonaisempia, joten järjellä tuli ajateltua. :)

EeevaK kirjoitti...

Ihana huivi! Mistähän se mahtaa olla peräisin? :)

beautyboxbys kirjoitti...

Kiitoksia. Huivi on Lindexistä. :)

© Beauty Box | All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig