Nyt kun aurinko ja keskimääräistä kesäisemmät säät vielä hellivät meitä, niin tehdääpä tähän väliin värikäs postaus Lumenen uutuuksista ja jo vanhoista hyväksi todetuista tuotteista. Unohdetaan vielä hetkeksi ne syksyn tummanpuhuvat sävyt ja keskitytään värikkyyteen. Lakkasin kynnet viikonloppuna siniseksi ja nyt kynnet ovatkin toimineet yhtenä asusteena värikkyytensä ansiosta. Natural Coden hauskat sävyt sininen ja vaaleanpunainen toimivat hyvin kynsissä, kun halutaan räväkkyyttä ja väriä. En arastele värien käyttöä pukeutumisessa, niin kuin en meikissäkään. Erityisesti juhlameikissä tykkään panostaa väreihin esimerkiksi pinkeillä huulilla. Ihon sävy ja silmät tulevat paljon paremmin esille, kun huulissa on väriä.
Vaaleanpunainen ja sininen toimivat katseenvangitsijoina kynsissä.
Lumenelta löytyy myös suuri määrä vaihtoehtoja ripsiväreissä. Sopivimman ripsivärin löytää itselleenkin vain niiden kokeilujen kautta. Joskus saatan käyttää jopa paria eri ripsaria samalla kertaa. Aloitan levittämisen pieniharjaisella ripsivärillä ja lopuksi viimeistelen ripset tuuheuttavalla ripsarilla, jossa on paksumpi harja. Tämä tekniikka toimii hyvin, jos haluaa työstää ripsiä hieman pidemmän aikaa ja saada niihin kunnolla pituutta sekä tuuheutta.
1. Blueberry Nestemäinen rajauskynä
Olen käyttänyt tätä kyseistä eyelineria oikeastaan aina. Ensimmäiset kokeilut ulottuvat varmaankin ala-asteen puolelle, mutta luulen että tekniikka on parantunut nestemäisen rajauskynän käytössä niistä ajoista.
2. Blueberry Wild Curl Mascara Waterproof
Tämä uutuus Lumenelta on vedenkestävä ripsiväri, joka antaa sopivasti pituutta ja kaarevuutta. Litteä, sivuilta pyöristetty harja nostaa ripsiä ylös ja tekee niistä kaarevat ja taivutetut.
3. Blueberry Wild Curl Mascara
Sisältää erityisen ripsiä nostavan raaka-aineen (ns. filminmuodostajan), joka nostaa ripsiä ja jähmettää ne haluttuun asentoon pitäen ne kaarevina koko päivän. Kruunupäinen harja tekee levittämisestä helpompaa ja levittäminen onnistuu näppärästi myös pienempiin ripsiin.
4. Blueberry Wild Volume Mascara
Runsautta ja erottelevuutta antava tuuheuttava ripsiväri ei jätä ripsiin kökköisyyttä, vaan tekee niistä juuri sopivan tuuheat. Tiheä muoviharja lisää ripsiin runsautta heti ensimmäisestä harjanvedosta alkaen. Ohuet harjakset erottelevat ripset viuhkamaisen tuuheiksi.
Natural Code:n herkullisen väriset huulikiiltokynät yhdistävät rajauksen, värin, kiillon ja kosteutuksen yhdeksi tuotteeksi. Koostumukseltaan kynä on kevyt ja hoitava (ja sitä kaivataan! ;)) Kynä antaa huulille huulirasvamaisen tunteen tuoden samalla sävyä. Nämä kevyemmät huulimeikki-tuotteet toimivat tosi kivasti arjen kiireessä ja niitä on helppo lisäillä nopeasti ilman peiliäkin. Huulikynä sisältää E-vitamiinia ja karitevoita, jotka tekevät huuliin juuri sen ihanan pehmeän tunteen.
Kuvan sävyt: Candy Apple, Juicy Popsicle ja Cinnamon Twist.
Tänään taitaa huulin lähteä tuo pinkein sävy! :) Värejä huulikynästä löytyy kaikkiaan kuusi. Värikästä keskiviikkoa kaikille!
2 kommenttia
OLEN MYÖS KÄYTTÄNYT NATURAL CODE -HUULIKIILTOKYNIÄ. NIILLÄ SAA KEVYEN PUNAN ILMAN HUULTENRAJAUSKYNÄÄ.
PIRISTÄVÄ SININEN KYNSILAKKA. SOPISI LOISTAVASTI ESIMERKIKSI SAMANVÄRISEN PUSERON KANSSA.
Ne ovat kyllä kivoja käyttää. Tuo sininen on niin ihanan pirtsakka väri! :)
Lähetä kommentti