Olen alkanut käyttämään yhä useammin huulipunia ihan arkenakin. Meikkipohjan, ripsivärin ja kulmakynän lisäksi voimakkaan värinen huulipuna tuo meikkiin piristystä. Aamuisinhan sitä aikaa ei yleensä mielettömiä määriä ole ja siksi huulipuna onkin nopea tapa saada meikkiin iskevyyttä. Viimeisin löytö on Lumenen uudesta Nude & Matt-kokoelmasta sävy 89. Sävy taittaa ruskeaan, mutta huulilla se tuo mieleen burgundyn. Jotenkin tuo huulipunan sävy sopii mielettömän kivasti valkoisen paidan kanssa yhteen. Ehkä toinen hyvä paidan sävy olisi esim. harmaa.
Olin vielä eilen niin fiiliksissä siitä torstain kasvohoidosta, että päätin varata jo seuraavan ajan parin kuukauden päähän. Päivittäinen ihonhoito on tietysi kaiken a ja o, mutta ei sitä itse saa samanlaista tulosta kuin kosmetologi. Olen jo lähes vuoden ajan syönyt akneen tarkoitettua roaccutania ja iho on alkanut paranemaan. Arpia on kuitenkin kasvoihin jäänyt ja seuraava projekti olisikin päästä arvista eroon. Pitäisi vielä malttaa puolisen vuotta, jotta ihoon saa tehdä voimakkaampia kuorintoja/hiontoja. Olen tarkoituksella vältellyt kuurin aikana käymästä ihonpuhdistuksissa, sillä iho on melko herkkänä. Nyt kun kuuri on lopuillaan, niin voin taas palata tavalliseen rytmiin kasvohoitojen kanssa eli noin parin kuukauden välein.
Miltäs valkoisen ja burgundin yhdistelmä näyttää?
5 kommenttia
Kivalta näyttää valkoisen ja burgundin yhdistelmä. Vaatetuksessa valkoisen ja mustan yhdistelmä toimii myös aina. Todellinen klassikkopari. Nilkkurit näyttävät tänä syksynä taas niin hyviltä ja sopivat monenlaiseen tyyliin.
Kaunis se on tuollainen vahva meikkikin... Ihosi näyttää kuvissa sileältä ja kauniilta. Joudut kuitenkin tekemään töitä sen eteen. Itse en rohkenisi ottaa noin tiheitä hoitoja. Ajan myötä iho herkistyy. Oletko kokeillut akneen apteekin Brevolux voidetta? En ole itse käyttänyt, mutta olen omin silmin nähnyt hyviä tuloksia. En sitten tiedä auttaako kaikilla?
Kiitos. :) Olen tosi fiiliksissä tuosta valkoisen ja burgundin yhdistelmästä.
Olen aika kova meikkaamaan. ;D Aknea on ollut lähinnä poskissa ja onneksi arvet saa meikillä peittoon suhteellisen hyvin. Kosmetologin mukaan kasvohoidossa voi käydä vaikka neljänkin viikon välein, mutta esim. mikrohionnassa pitääkin olla pidenpi väli. Sellaista en ole vielä edes kokeillut. En ole kuullutkaan tuosta voiteesta. Tällä hetkellä näpyt alkavat olemaan poissa, mutta ne arvet vielä kummittelevat.
Kaunis huulipuna!
Lähetä kommentti