sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Aperativo time

Viikko takaperin istuin vilkkaan tien vieressä viihtyisällä terassilla. Tuuli puhalsi pehmeästi ja ilma oli mukavan lämpimän tuntuista ihoa vasten. Jalat olivat väsähtäneet kaupungilla kävelystä ja istuminen paikoillaan tuntui taivaalliselta jaloissa. Tarjoilija toi tilaamamme neljä jääkylmää drinkkiä pöytäämme ja ai, että kylmä juoma maistuikin hyvälle kuuman päivän jälkeen.

pinacoladaaperativo

Italiassa on tapana käydä esimerkiksi töiden jälkeen tai ystävien tapaamisen yhteydessä aperativolla. Yhden drinkin hinnalla saa maistella ravintolaan esille katetusta buffetista erilaisia herkkuja. Aperativo-aika on suunnilleen kello 18-21. Pysähdyimme tähän viihtyisään ja suosittuun ravintolaan hotellille kävellessämme. Drinkin hinta oli tässä ravintolassa 10 euroa. Runsaasta buffetista löytyi italialaisia herkkuja, kuten ilmakuivattua kinkkua ja cantaloupemelonia, pitsan palasia, tomaattia ja mozzarellaa, leikkeleitä ja parmesaanijuustoa, focacciaa ja runsaasti muita paikallisia herkkuja. Tarjonta vaihtelee ravintoloittain, joten se kannattaa tarkistaa ennen tilaamista.

terassillafocacciadrinkki

Kaipaan Suomessa samantyylistä tarjoilua, mutta siihen en ole ainakaan vielä törmännyt. Pitänee käväistä aperativolla aina Italian reissuilla ja nautiskella paikallisesta tunnelmasta.

Ihanaa lauantai-iltaa teille! :)

 

Share:

2 kommenttia

Nam kirjoitti...

Aperativo kuulostaa ja näyttää houkuttelevalta.

beautyboxbys kirjoitti...

Se on kyllä kiva tapa nauttia Italialaisia herkkuja. :)

© Beauty Box | All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig