Vaikka sunnuntai menikin laiskoitellessa, niin kävimme kuitenkin kuvaamassa tämän syksyisen asun luonnonhelmassa pienen järven rannalla. Raikkaassa ilmassa väsymyskin kaikkosi tuhka tuuleen. Taisi raikas ilma tehdä ihan hyvää. ;) Lierihatun ympärille valikoitui asuksi pitkähihainen mekko nahkaisten hihojen kera, nilkkurit ja poncho. Lämmin syksy antaa pukeutumiselle kivasti lisää vaihtoehtoja ja poncho on nyt erittäin ajankohtainen vaate. Pärjäsin mainiosti ulkona ilman takkia lämpöinen poncho ympärilläni.
Kesä on ollut aina ehdoton ykkönen vuodenajoissa, mutta toisaalta syksykin tuntuu ihan mukavalta ajalta varsinkin, jos on näin lämmin niinkuin nyt on ollut. Luonto on kaunis, ilma on raikasta ja kotona voi viettää aikaa hyvällä omallatunnolla vilttiin kääriytyneenä punaviinilasin kera. Kaikissa vuodenajoissa on ne hyvät puolensa. Nyt tänne eteläänkin on alkanut tulemaan kaunis ruska. Syksy on myös erittäin hyvää aikaa valokuvata.
Hattu Seppälä, Poncho GT, Laukku LV, Mekko Vila, Kengät Dinsko
Töiden puolesta tuleva viikko tulee olemaan hieman kevyempi. Loppuviikosta lähdemme lomailemaan Roomaan ja keskiviikkona pääsen gaalatunnelmiin Elle Style Awards-gaalassa. Huippuviikko siis tulossa. :)
Follow me: Bloglovin, Blogilista, Instagram
15 kommenttia
Ihania syysmaisemia ja hattu pukee sinua hyvin. Olisi mukavaa, että hattuja käytettäisiin nykyistä enemmän. Suomalaisnaiset taitavat olla vähän huonoja hattuihmisiä. Baskeri on hyvä vaihtoehto aloittaa. Se on lämmin ja pukee myssyä paremmin. Sporttisiin asuihin tietenkin myssy sopii parhaiten.
Ihana utuinen maisema. Kaunis on tuo asu kokonaisuus. Hankin kesällä valkoisen hatun ja pihalla yhdesti käytin ja sen jälkeen se onkin ollut vain koriste. En kai ole hattuihmisiä. Sinulle kyllä sopii hyvin... Tuo mekko on kyllä ihan omaa luokkaansa, tosi upea!
Ihanat syysmaisemat. :)
Oi, ihana hattu! Mun on tehnyt jo pitkään mieli tuollaista lierillistä huopahattua. :)
Oi,kiitos! :) Jotenkin pipoa on helppo käyttää, mutta hattuja on haastavampi yhdistellä asuihin. Nyt on ainakin kaupoissa valikoimaa hattujen suhteen.
Kiitoksia! :)
Hattu käy hyvin yhteen hyvin yksinkertaisen asun kanssa. Silloin kokonaisuudesta ei tule liian sekava. Ota hattu rohkeasti käyttöön! :)
Eikö olekkin! :)
Kiitti. :)
Sama juttu ja nyt sain vihdoin sen hankittua. :D Sopii hyvin juuri tähän syksyyn.
Todella kaunis asu ja että tuo Tricotin poncho on hieno! :)
Kiitoksia. :) Toi poncho on ollut käytössä jo muutamia vuosia ja toimii vielä vain. Ihan mahtava esim. pitkillä lennoilla.
Tuo mekko on kyllä upea!Hattu kruunaa vielä tyylikkään kokonaisuuden. Kelpuuttaisin kyllä omaankin vaatekaappiini! ;)
Kiitti :)
Otan aina syksyisin tuon Vilan mekon käyttöön. Käy niin hyvin tähän vuodenaikaan värinsä ja mallinsa puolesta.
Lähetä kommentti