maanantai 6. lokakuuta 2014

Valkoisilla tennareilla eteenpäin

Viikko hurahti taas todella pikaisesti ja nyt mennäänkin kohti uuttaa alkavaa viikkoa. Työtahti on ollut aikamoista tässä syksyn aikana ja kiirettä on pitänyt varsinkin nyt syys- ja lokakuun. Meillä on muutaman viikon päästä alkamassa syysloma ja silloin onkin kiva hetki aikaa hengähtää ja vaihtaa maisemaa. Olemme silloin lähdössä lomailemaan Roomaan, joten kiva loma on varmasti tulossa. Tähän aikaan syksystä on mukavaa vaihtelua lähteä pyörähtämään jossain muissa maisemissa ja olemmekin käyneet useampana vuonna näihin aikoihin juuri kaupunkilomalla. Tänä vuonna olisi nyt sitten vuorossa Rooma. Odotan hurjasti Italian ihania ravintoloita ja niiden paikallisia herkkuja, fiilistelyä aurinkolasit päässä jätski kädessä, ihania pieniä putiikkeja, kauniita rakennuksia sekä upeita nähtävyyksiä. Kuvattavaa riittää ainakin mielettömästi.

nahkahousutginatricot

Kävin lauantaina pyörähtämässä ruokiksella pikaisesti kenkäkaupassa etsimässä kenkiä juuri tälle meidän tulevalle tripille. Halusin kengät, mitkä ovat mukavat jalassa, sillä kaupunkilomalla tulee aina käveltyä pitkiä matkoja päivässä. Löysin nämä valkoiset tennarit, mitkä pienen pohdinnan jälkeen ostin. Olen jo jonkin aikaa etsinyt vastaavia kenkiä Nikelta, mutta ne ovat olleet joka putiikista loppu. Nyt, kun löysin nämä tennarit ihan sattumalta, niin päätin napata ne.

asubasicvalkoiset-tennaritKengät Dinsko, Housut Gina Tricot, Laukku Chanel, Bleiseri H&M

Päivät tallustelen Rooman katuja näissä sporttisissa tennareissa, mutta illalla pujautan korot jalkaan, heitän mekon päälle ja hyppään mielummin vaikka taksin kyytiin. :)

 

Follow me:Instagram @beautyboxbys, Blogilista, Bloglovin

 

Share:

6 kommenttia

Tipsu2 kirjoitti...

Hyvännäköiset tennarit ja varmasti mukavat jalassa. Mukavat kävelykengät ovat kullanarvoiset Rooman katuja tallustellessa.

Soiku kirjoitti...

Osaat kyllä näyttää hyvältä tennarit jalassa! Hienoa kun pääset lomailemaan Roomaan, siellähän on sitä historian havinaa ja huippuhyvää jäätelöä.

Julia89 kirjoitti...

Nice shoes!

beautyboxbys kirjoitti...

Kiitti. Kiva kuulla. :) Sen verran monta keraa olen sortunut käyttämään huonoja kenkiä kaupunkilomalla, joten nyt hankin ihan kunnon lenkkarit.

beautyboxbys kirjoitti...

Kiitos. :) Odotan innolla reissua.

beautyboxbys kirjoitti...

Thanks Julia. :)

© Beauty Box | All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig