perjantai 10. lokakuuta 2014

Vinkit hiustenpidennysten hoitoon

Monen tytön/naisen unelmana on ihanan pitkät ja paksut liehuvat hiukset. Suomalainen hiuslaatu on kuitenkin monesti hyvin hentoa ja monelta hiustenkasvattaminen vie aikaa vuosia ja on pitkän työn takana. Vaikka hiukset kasvaisivatkin, niin latva voi näyttää hyvin ohuelta eikä laisinkaan siltä paksulta kauniilta tukalta, mistä on aina haaveiltu. 

hair

Itselläni on luonnostaan hennompi hius. Lisätään siihen vielä päälle luonnonkiharuus ja vaalennuskäsittelyt, niin voit kuvitella, että hius ei ole mitenkään parhaimmassa kunnossa. Toki hoidan hiuksiani asianmukaisilla tuotteilla, mutta silti kasvattaminen on hyvin hidasta. Blondattu latva katkeilee helposti ja siksi hius ei pääse kasvamaan nopeaa vauhtia. Olen käyttänyt pidennyksiä jo useamman vuoden ajan. Kokeilussa ovat olleet niin sinetit, liimapidennykset, magot kuin teipitkin. Olen monien kokeilujen perusteella päätynyt teippipidennyksiin. Niillä saan hiuksiin lisättyä kivasti pituutta ja samalla myös tuuheutta. Osiot ovat teippipidennyksissä leveämpiä kuin esim. sineteissä ja siksi ne tuovat myös hyvin sitä haluttua tuuheutta. Omien pidennyksieni pituus on 45cm. Pituus tuntuu juuri sopivalta, kun etuosa on hieman lyhennetty sopivaan muotoon.

Lontoohiustenpidennyksetmusta-asu

Vinkit pidennyksiä haluavalle:

- Mieti kuinka pitkät hiukset haluat. Haluatko hiuksiin vain vähän pituutta ja enemmän tuuheutta vai haluatko pidentää hiuksia radikaalisti. On hyvä muistaa, että omissa hiuksissakin kannattaa olla jo valmiiksi pituutta,jos haluat todella pitkät pidennykset. Silloin pidennys onnistuu paremmin ja lopputulos näyttää luonnollisemmalta

- Keskustele kampaajasi kanssa eri pidennysvaihtoehdoista. Eri hiuslaaduille/pituuksille toimii myös erilaiset tekniikat. Sinetit ja Magot ovat hyvin pienissä osioissa hiuksissa kiinni. Tällöin hiusten kiinnipitäminen on helpompaa. Teipit ovat taas leveämmissä osioissa, mutta samaa hiusta voi käyttää useaan kertaan uudestaan.

- Pidennykset eivät ole kertasijoitus. Niitä pitää käydä huoltamassa 1,5-4 kuukauden välein.

- Laadukkaat kotihoitotuotteet pitävät hiukset hyvässä kunnossa. Satsaa niihin.

IdHAIR

Vaaleat pidennyshiukset ovat enemmän käsiteltyjä kuin tummat. Olen kokenut hyviksi tuotteiksi hiuksille IdHAIRIN  tuotteet, mitkä on tarkoitettu erityisesti pidennyksille. Käytän IdHAIRIN Belonger shampoota, hoitoainetta sekä viimeistelyseerumia. Vuosien varrella on tullut kokeiltua yhtä jos toista tuotetta näiden pidennysten kanssa ja moni on toiminut ihan hyvin. IdHAIRIN tuotteilla olen huomannut sen eron, että pidennyshius kestää sileänä ja terveenä pidempään. Jossain vaiheessa pidennyshius alkaa kuivua ja mennä pörrölle, mutta näillä tuotteilla käyttöikä on pidentynyt. Tuotteissa on lisäksi ihana vadelmainen tuoksu. 

IdHair-serumserum

Blondien iänikuisena ongelmana on hiusten kellastuminen. Hiukset pysyvät värjäyksen jälkeen kauniin sävyisinä 2-3 viikkoa ja sen jälkeen hius alkaa hiljalleen kellastumaan. Käytän silloin tällöin hopeashampoota, mutta sen ongelmana on voimakkuus. Hopeashampoo kuivattaa pidennyshiusta. Olen kampaajana kokeillut hopeashampoita laidasta laitaan ja monessa on tämä sama ongelma. Jotkut kuivattavat enemmän ja jotkut vähemmän, mutta hiukset ovat jokatapauksessa ikävän pörröiset pesun jälkeen. 

wella-colorfresh

Ehdoton ykkönen keltaisuuden taitossa on Wellan Color fresh-suoraväri sävy 0/6. Annan vaahdon vaikuttaa hiuksissa  15-20 minuuttia. Levitän sävyn ensin vain pääliosaan omaan hiuksiin. Lopuksi levitän vaahdon hetkeksi myös pidennyksiin. Pidennykset imaisevat kylmän sävyn nopeasti ja siksi niissä riittää lyhyempi vaikutusaika. Pidennyksiä on hyvä muistaa päivän aikana selvittää useaan kertaan. Näin ne istuvat luonnollisesti yhteen omien hiusten kanssa eikä latva ala pörröttyä.

Pidennysten hoito kotona:

- Pese hiukset hellävaraisesti pidennyksille tarkoitetuilla tuotteilla. Ei missään nimessä rakennepaikkaavia tai syväpuhdistavia tuotteita.

- Levitä hoitoaine hiusten pituuksiin ja latvoihin. Ei kiinnityskohtiin.

- Harjaa hiuksia varoen pehmeällä harjalla. Tavallinen harja repii kiinnityskohtia.

- Kuivaa hiukset pesun jälkeen ja käytä lämpösuojaa. 

- Yöksi pitkät hiukset on hyvä sitoa kiinni, jotta ne eivät takkuunnu.

- Pidennyshius on yleensä hieman taipuisaa. Parhaan lopputuloksen saa, kun hiukset viimeistelee muotoiluraudalla. 

teippipidennykset

Viimeistelen hiukset pesun jälkeen yleensä ensin kuivattamalla ne föönillä. Suojaan hiukset lämpösuojasuihkeella ja tyvessä käytän tuuheuttavaa kampausnestettä/muotovaahtoa. Kuivatuksen jälkeen käyn hiukset läpi muotoiluraudalla joko suoristamalla tai kihartamalla. Melkein kihartaminen on se yleisempi toimenpide, koska haluan, että hiuksissa saa olla tuuheutta ja taipuisuutta. Lopuksi kuiviin hiuksiin käytän vielä hiuspuuteria tuomaan rakennetta ja tuuheutta. 

Milano

Nousiko tämän jutun myötä kysymyksiä pidennyksiin liittyen? :)

 

Follow me: Instagram, Bloglovin, Blogilista

Share:

1 kommentti

Tipsu2 kirjoitti...

Onpa hyvä ja kattava tietopaketti hiuspidennyksistä. Huomaa, että on ammattitaidolla tehty.

© Beauty Box | All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig