maanantai 10. marraskuuta 2014

Nike Air Max Thea

Jätin Rooman lomalla shoppailun ja kaupoissa haahuilun hyvin vähälle. Pitäähän sitä matkalta kuitenkin jotain aina hankkia eikä tämä kerta tehnyt poikkeusta sääntöön. Kävelin useampaan kertaan yhden kenkäkaupan ohi ja silmiini osui aina ihanat Niken herkullisen väriset lenkkarit. Yhtenä päivänä eksyin kauppaan sovittelemaan lenkkareita, mutta jätin ne kuitenkin sillä kertaa hankkimatta. Seuraavana päivänä olimme toisella puolella kaupunkia ja saman ketjun kenkäkauppa osui taas eteen. Ikkunassa houkuttelivat ne monet kymmenet sateenkaaren väreissä loistavat lenkkarit.

Nikelenkkarit

Astuin taas innoissani sisään liikeeseen ja otin kengät sovitukseen. Aluksi kokeilin Niken Air Max Thean mustan värisiä lenkkareita, mutta ne eivät vain sytyttäneet. Kysyin vielä miehisempääkin mielipidettä asiaan ja sain ehdotuksen kokeilla pinkkejä lenkkareita. Pinkit lenkkarit jalkaan laitettuani tiesin, että nämä ne ovat, minun uudet söpöt Niket.

Air-Max

Olen hurahtanut täysin käyttämään rentoja tennareita arkena. Nyt on muutenkin vielä hyvä käyttää näitä värikkäitä kenkiä piristämään harmaata syksyä. Kohta alkaa kuitenkin se talvisaapaskausi ja sitähän kestää varmasti pitkälle ensi vuoteen. Mitäs tykkäät pirteän värisistä Nikeista?

 

Toteutettu yhteistyössä Spartoon kanssa. Sisältää mainoslinkkejä.

Share:

4 kommenttia

pinkfun kirjoitti...

Tosi kauniit lenkkarit. Niin mukavaa, että lenkkareita voi käyttää muutenkin kuin lenkillä. Ja ennen kaikkea...ne ovat niin ihanat jalassa!

beautyboxbys kirjoitti...

Kiitos<3 Näin arkena lenkkarit menevät hyvin jalassa ja ne ovat niin taivaallisen tuntuiset. Jalat kiittää.

Christina kirjoitti...

Ihanat!!

beautyboxbys kirjoitti...

Kiitti! :)

© Beauty Box | All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig