Tällä viikolla eräs lukija toivoi, että tekisin postauksen päivämeikistäni. Idea oli hyvä enkä ole pitkään aikaan tehnytkään mitään meikkipostauksia, joten otin sunnuntain ohjelmaan toteuttaa tämän meikkijutun. Yleensä pyrin viettämään sunnuntain kokonaan meikittä, mutta tänään oli hyvää aikaa tehdä meikki rauhassa ja ottaa päälle vielä kuvat. Arkisin saatan meikata päivämeikin osissa. Ensin aloitan pohjan teolla kotona. Hetken päästä istun junassa/bussissa ja jatkan meikkaamista. Lopuksi viimeistelen meikin vielä töissä. Arki on välillä melko kiireistä, mutta pääasia, että meikki tulee tehtyä. :D
Meikkaan silmät yleensä melko samalla tyylillä. Korostan mielelläni silmiä paksulla rajauksella sekä tummemmalla luomivärillä. Huulissa vaihtelen väriä nudesta pinkkiin tai burgundiin. Aiemmin käytin huulimeikissä lähes aina vaaleaa huulikiiltoa tai huulipunaa. Nyt olen tullut kokeilevammaksi ja huulien väri vaihtelee fiiliksen mukaan vaaleasta tummaan.
Pohjustus:
Tykkään käyttää melko peittävää meikkivoidetta. Olen käyttänyt jo pidemmän aikaa Lancomen Teint Idole Ultra -meikkivoidetta (sekoitan sävyjä 02+03) ja se on toiminut mainiosti pohjustuksessa. Uusi hyvä löytö on Lumenen Longwear Blur Foundation -meikkivoide. Sävy 2 Soft honey. Taputtelen meikkivoiteen päälle Diorin Nude Rose -irtopuuteria. Lisäksi käytän Lumenen aurinkopuuteria ja Diorin Rosy Glow -poskipunaa.
Silmät:
Sivelen aluksi koko luomelle vaaleaa luomiväriä. Tässä kuvan meikissä olen käyttänyt Estee Lauderin Sugar Biscuit -sävyistä luomiväriä. Voit lukea lisää sävystä täältä. Tämän jälkeen rajaan silmät ensin Lumenen mustalla rajauskynällä. Kynärajauksen päälle teen vielä eyelinerilla syvemmän rajauksen. Korostan silmiä vielä lisää tummalla luomivärillä. Yksi ehdoton lemppari on Make up Storen -luomiväri sävy Cupcake. Make up Sptoren valikoimasta on jäänyt myös käyttöön hyvin tuuheutta antava Volume mascara. Lisään katseeseen vielä lopuksi avaruutta laittamalla silmän alle rajaukseen valkoista rajauskynää.
Omistan hyvin ohuet ja hennot kulmakarvat ja siksi ehdoton tuote päivittäin on kulmakynä. Olen käyttänyt jo vuosia Lumenen harmaan-ruskeaa kulmakynää.
Huulet:
Huulissa käytän joko vaaleaa huulipunaa Lumenelta (sävy 91, Seasons). Huulikiiltona toimii välillä Diorin Lip Maximizer, mikä tuo huuliin samalla paksuutta. Maybellinen Baby Lips -huulirasva on myös yksi ehdoton suosikkini. Sävy on Pink Punch. Lumenelta muita suosikkisävyjä huuliin ovat 89, Moonshine sekä 44, Scent of Roses.
Monella arkimeikki saattaa olla hyvinkin kevyt. Tykkään itse kuitenkin meikata voimakkaasti ja erityisesti korostaa silmiä. En ole ripsienpidennysten käyttäjä ja siksi voimakkaampi meikki tuo silmät paremmin esille. Käytätkö itse arkena kevyttä meikkiä vai panostatko voimakkaampaan lookkiin?
Follow me: Blogilista, Instagram, Bloglovin
4 kommenttia
Meikkivoide tasoittaa ihoa ja silmiin ripsiväriä ja pieni korostus yläluomiin rajauskynällä. Vielä punaa huuliin, niin piristävä arkimeikki on valmis. Ehkä vielä vähän poskipunaa. Meikki piristää ilmettä. Raikas huulipuna on mielestäni hyvä ilmeen kohottaja. Vielä hyvä leikkaus hiuksiin luottokampaajalla. Hiukset ovat tärkeä tekijä meikin lisäksi. Hiukset ovat ehkä numero yksi.
Musta on aina tosi kiinnostavaa lukea tällaisia postauksia kun niistä saa aina kivoja ideoita miten piristää omaa meikkiä. :) Itse suosin arkisin aika kevyttä meikkiä (meikkipohja, poskipuna, ripsiväri, kulmat, huulirasva/-puna), mutta välillä on kausia kun tykkään vähän tummemmasta meikistä (tummempaa huulipunaa tai vahvemmat rajaukset/tummemmat varjostukset), ja juhlameikki on tietenkin asia erikseen. ;) Mutta kokonaisuudessaan sun meikkisi on mun mielestä tosi onnistunut, sopii sulle tosi hyvin! :) Itse en yleensä ilman meikkiä tykkää liikkua, pieni ehostautuminen vaan kun ainakin omalla kohdalla nostaa mielialaa ja itsevarmuutta. :)
Hiukset ovat tosiaan tärkeä asia ulkonäössä. Hiusten väärä värivalinta voi vaikuttaa todella paljon ulkonäköön. Omassa meikissä meikkivoide on varmaan tärkein osa meikkiä. Ilman sitä koko meikki tuntuu suttuiselta.
Kiva että postaus on kiinnostava. :) Kiitos! Meikki on todella tärkeä osa ulkonäköä. Tosiaan pienikin ehostus piristää kummasti mieltä.
Lähetä kommentti