sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Kristallilaseja ja tuoksukynttilöitä

Rakastan sisustuksessa kaikkia pieniä suloisia yksityiskohtia. Eri koriste-esineistä, koruista, hajuvesipulloista ja astioista saa rakennettua kauniita asetelmia kodin eri paikkoihin. Hankin kotiin muutaman kauniin tuoksukynttilän koristamaan olohuonetta. Usein myös matkoilta tulee hankittua pieniä erilaisia esineitä, joita olen ripotellut ympäri asuntoa.

joik-kynttilahelmet

Hankin kynttilät Mosa Interiors -myymälästä, mikä sijaitsee Helsingin Tapanilassa. Myymälästä löytyy laaja valikoima sisustusesineitä, lamppuja ja kaikkea ihanaa kotiin. Joulun alla myymälässä oli runsaasti joulukoristeita ja hyviä lahjaideoita pukinkonttiin.

kristallilasi

Piipahdin tällä viikolla myös toisessa sisustusliikkeessä Helsingissä. Bulevardilla sijaitseva Nougat on myös ihastuttava liike sisustuksesta kiinnostuneille. Mukaan lähti kuusi kristallilasia. Laseista voi nauttia myös kuumia juomia, joten nautin juuri aamukahvini tästä kauniista kristallilasista. Laseja voi hyödyntää moneen eri käyttötarkoitukseen; jälkiruokiin, drinkkeihin...mielikuvitus on vain rajana. Ovatko nämä kaksi sisustuskauppaa teille entuudestaan tuttuja?

 

Share:

2 kommenttia

rose kirjoitti...

Mosa Interiors on ihana sisustusliike aivan Tapanilan aseman lähellä. Käyn siellä usein ihastelemassa kauniita lamppuja ja muita ihania sisustusjuttuja. Siellä on myös ystävällinen henkilökunta ja näin ennen joulua siellä pääsee hyvin kiinni joulun tunnelmaan.

beautyboxbys kirjoitti...

Sijainti on kyllä hyvällä paikalla. Kiva kuulla, että muutkin ovat löytäneet tuon pikkuisen liikkeen. :)

© Beauty Box | All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig