perjantai 9. tammikuuta 2015

Helmenhohtoa vaaleisiin hiuksiin

Ensi viikolla olisi taas se aika tähän väliin, kun pääsen päivittämään hiuksiini uuden värin. Väriä en halua juuri muuttaa. Tehdään luultavasti vain vaaleaa raitaa lähinnä tyviosaan ja sen lisäksi keltaisuuden taittoa. Lopuksi vielä keratiinihoito ja näin hiukset ovat päivitetty uuteen uskoon.

colormasktuoli

Olen pärjännyt tällä nykyisellä värillä yllättävänkin pitkään. Hiukset  raidoitettiin ja sävytettiin viimeksi marraskuun loppupuolella. Haluan nyt vain kirkastaa hiukan väriä, kun matkakin on lähestymässä. Hankin muutama viikko takaperin Color Maskin sävyssä Pearl. Se on pitänyt vaalean värin kirkkaampana ja taittanut kivasti turhaa keltaisuutta.

pearl

Olen aikaisemmin kokeillut myös Color Maskista sävyjä Silver ja Vanilla. Jotenkin en näistä edellä mainituista sävyistä pitänyt ja siksi oli myös epäilyt tämän Pearl-sävynkin suhteen. Ilokseni sain kuitenkin käytössä huomata, että tykkään tästä helmensävystä todella paljon. Sävy taittaa keltaisuutta ja poistaa myös mattaisuutta vaaleista hiuksista. Monesti liika hopeashampoon käyttö tekee hiuksista liian mattaiset ja tätä haluan juuri välttää. Naamio tekee hiuksista ihanan kiiltävät ja hoidetun oloiset.

Tässä siis hyvä tuotevinkki kaikille blondeille!

Share:

Ei kommentteja

© Beauty Box | All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig