Meidän hotelli täällä Mauritiuksella sijaitsee saaren pohjoisosassa Anse La Raiessa. Hotellilta on noin 13 km:n matka Grand Baieen, mistä löytyy paljon shoppailupaikkoja ja ravintoloita. Hotelli on All Inclusive eli kaikki ateriat ja juomat kuuluvat yöpymisen hintaan. Meillä on ollut tosi hyvät ruoat ja valinnanvaraa on ollut jokaisen makuun.
Hotellissa on pari uima-allasta. Olemme kuitenkin viihtyneet parhaiten rannalla rauhallisemmassa ympäristössä. Altaalla on päivällä muutenkin todella kuuma. Meren äärellä käy ihana raikas tuuli. Meidän ranta on todella hienoa valkoista hiekkaa. Syvyyttäkään ei ole kuin alle puoli metriä, vaikka kävelisi pitkällekin rantaviivasta. Matalassa vedessä on tullut lilluttua ja samalla jäähdyteltyä kuumuudelta. Tänään kävin kokeilemassa snorklaamista, mutta ainakaan ihan rannan tuntumassa ei ollut mitään erikoisempaa nähtävää. Tästä tehdään veneretkiä pidemmälle merelle ja sinne olisi ainakin suunnitelma lähteä jokin päivä tutkimaan mitä kaikkea sieltä vedenalaisesta maailmasta löytyykään.
Hotellilta on myös mahdollisuus lähteä surffaamaan ja kokeilla erilaisia vesiurheilulajeja ohjaajan kanssa.
Alla pari kuvaa meidän huoneesta.
Hotellista löytyy oma Spa-puoli. Tarjolla on houkuttelevia hoitoja jokaisen makuun.
Palvelu on ollut ainakin tässä meidän hotellissa todella hyvää. Monet ovat kehuneet Mauritiuksen hotelleja hyvätasoisiksi, mutta tietysti joukkoon mahtuu myös poikkeuksia. Lähdimme tänään käppäilemään hotellin ulkopuolelle, mutta tosiaan tässä lähettyvillä ei ole oikeastaan mitään erikoista nähtävää. Lähinnä paikallisten asutusta ja sokeriruokopeltoja. Sunnuntaina lähdemme tutustumaan Grand Baieen ja paikan ostosmahdollisuuksiin. Terkut Mauritiuksen kauniin tähtitaivaan alta.
4 kommenttia
Kauniin näköistä on ja kiva kuulla, että saitte mieleisen hotellin. Helsingissä lämpötila lauantaina klo 9.30 nollan tietämissä ja pilvistä. Säätiedotuksen mukaan kova lumimyräkkä tulossa Etelä-Suomeen illan ja yön aikana ;)
Näyttää ihanalta paikalta. Mukava kuulla sieltä kuulumisia ja ennenkaikkea nähdä kuvia!
Joo, hotelli on kyllä tosi mieluinen. Hrr...siellä on varmasti hyvinkin talvista tällä hetkellä.
Paikassa ei ole kyllä valittamista. :) Kuvia on paljon kamerassa ja varmasti tulee tänne bloginkin puolelle kiitettävästi.
Lähetä kommentti