Uusi vuosi ja uudet kujeet. Vietin uudenvuoden vaihtumisen ensimmäistä kertaa nykyisessä kodissamme. Olemme olleet aina jossain muualla uutenavuotena, mutta tällä kertaa vuosi vaihtui kotona. M meni torstaina töihin, joten kovimmat juhlinnat saivat nyt tällä kertaa jäädä väliin. Kokkailimme yhdessä loistoaterian. Katoin pöydän koreaksi, sytytin ison kasan tuikkuja ja nautimme vuodenvaihteesta tällä kertaa ihan kaksistaan. Raketteja katselimme ihan vain ikkunasta, mutta itseasiassa olen ollut aina aika säikky rakettien kanssa, joten niitä olikin kiva ihailla turvallisesti sisältä käsin.
Uudenvuoden menu alkoi vuohenjuusto-mansikkasalaatilla. Salaatissa oli lisäksi cantaloupemelonia ja pinjansiemeniä. Loistava salaatti myös lisukkeena. Mansikat, meloni ja vuohenjuusto toimivat hyvin yhdessä. Oli todella maukasta! Tätä pitää tehdä myös useammin vuonna 2015.
Pääruoaksi M paistoi meille herkulliset pihvit ja lisukkeena toimi valkosipuliperunat. Syömme perunaa hyvin harvoin, mutta halusimme herkutella nyt oikein kunnolla juhlan kunniaksi tuhdin lisukkein. Jälkkäriksi oli vielä mansikoita, karhunvatukoita ja macaron-leivoksia. Niin ja tottakai avasimme myös pullon kuohuvaa.
Tästä ateriasta onkin hyvä aloittaa herkkulakko ainakin tammikuun osalta. ;) Vielä kerran ihanaa uuttavuotta kaikille!
2 kommenttia
Kaikkea hyvää myös sinulle vuodelle 2015! Tosi herkullisen näköinen ateria. Kaunis kattaus!
Kiitos. :) Piti panostaa juhlan kunniaksi.
Lähetä kommentti