maanantai 5. tammikuuta 2015

Nudea ja kultaa

Pitkä viikonloppu on takanapäin. Aloitin vapaat perjantaina kilistellen ystävien kanssa lasillisilla Kappelissa ja siitä siirryimme syömään Brondaan. Eipä ole aikoihin tullut syötyä niin mieletöntä ruokaa! Voin kyllä ehdottomasti suositella kyseistä paikkaa. Brondasta löytyy myös baari, jos vaikka haluaa käydä pistäytymässä ravintolassa vain drinksuilla. Me tilasimme kolme eri annosta, jotka kaikki jaoimme. Oli kiva päästä maistelemaan useampaa eri ruokalajia kerralla eikä ainakaan kenellekkään iskenyt annoskateutta. ;) Paikan drinkit veivät myös kielen mennessään. Listalta löytyy monenlaista ruokaa varmasti jokaiseen makuun. Ruoat ovat saaneet vaikutteita Italiasta, Espanjasta ja Ranskasta. Meidän pöytään päätyi talon leikkelelajitelma, parmesaanilla ja salvialla maustettua kanafileetä ja Brondan juustoburgeri.

zara-takkiulkotakkeja-kollaasiasuTakki & housut Zara, Mustat nilkkurit Bianco, Paita Cos, korvakorut Lindex, Clutch DKNY

Lauantaina kävin M:n kanssa keskustan alennusmyynneissä. Mukaan lähti mm. kuvissa näkyvä nuden sävyinen paita Cos:ilta ja muutama vaate tulevaa lomaa silmällä pitäen. Hankin myös kameraani uuden objektiivin. Siitä ajattelinkin tehdä ihan erillistä postausta lähiaikoina. Ihastuin Cos:illa samantien tähän nuden sävyiseen paitaan. Se on malliltaan hyvinistuva ja nuden kanssa käy mainiosti moni väri. Nuden ja kullan yhdistelmä on ehdottomasti yksi suosikkikomboni. Talvella on kiva pitää päällä myös puuterimaisia vaaleita sävyjä ja unohtaa hetkeksi ne synkemmät värit.


dknykorvikset

Sunnuntai menikin hyvin rennoissa merkeissä. Nukuimme pitkään. Loikoilimme sohvalla tuijottaen Huijareiden kaupunki -ohjelmamaratonia. Juuri mitään ei tullut tehtyä, mutta välillä näitä loikoilupäiviä on ihan kiva pitää. :) Kivaa viikon alkua sinne ruudun toiselle puolelle!

 

Share:

4 kommenttia

Soiku kirjoitti...

Niin nätti, että... Nude väri sopii sinulle ihan älyttömän hyvin! Suosin omassa pukeutumisessa myös aika paljon puuterisävyjä. Kultalaukku ja korvikset ovat kiva juju asusteessasi. Mukavaa loppiaisaikaa sinne!

Christina kirjoitti...

Toi takki on niin ihana! <3

beautyboxbys kirjoitti...

Kiitos <3 On yllättävän lämminkin vielä. :)

beautyboxbys kirjoitti...

Kiitos ja mukavaa loppiaista myös sinne. :)<3 Olen käyttänyt tosi paljon mustaa viime aikoina, joten toi nude on tosi kiva piritys tähän väliin.

© Beauty Box | All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig