tiistai 20. tammikuuta 2015

YSL & Chanel

Olen miettinyt jo hyvissä ajoin etukäteen listaa lentokentän tax-free -myymälään. Cliniquen kasvovesi, Biothermin kasvovoide, Lancômen meikkivoide, Diorin ripsiväri jne. Lista on jälleen pitkä. Pyrin aina mahdollisuuksien mukaan hankkimaan luottokosmetiikkaa tax-free -hinnoilla joko lentokentältä tai laivalta. Kalliimmissa tuotteissa tax-free -hinnat tuntuvat kymmenissä euroissa per tuote. Tein hiljattain muutaman tuotehankinnan Emotionista superhyvin alennuksin.

chanelwhite-chanel

Chanelin kynsilakassa oli yhdeksän euron alennus. Huomasin lakan muiden aletuotteiden joukossa ja se pisti heti silmääni. Valkoinen lakka on tällä hetkellä yksi suosikkiväreistäni kynsissä. Valkoinen käy kaiken kanssa yhteen ja tekee kynsistä pidemmän näköiset. En ole hankkinut aiemmin Chanelin lakkoja. Tässä lakassa peittävyys on erinomainen. Pelkkä pullokin on niin suloisen näköinen.

YSL

Toinen huima löytö oli YSL:n aurinkopuuteri. Tämäkin tuote oli minulle entuudestaan tuntematon. Normaalihinta puuterille oli 55 € ja pulitin siitä vain 15 €. Ihan mukava alennus. Näin uskalsinkin ottaa riskin uuden aurinkopuuterin suhteen. Olen käyttänyt aiemmin Lumenen aurinkopuuteria. Se on ollut suosikkituote jo vuosikausia. Uusi YSL:n aurinkopuuteri on kyllä muutaman käyttökerran jälkeen tuntunut sopivalta sävynsä suhteen. Tosin tämän kanssa saa olla hieman varovaisempi kuin Lumenen, mutta ihan hyvä tuote. Vaatii vain hieman totuttelua ja malttia. Pigmenttiä siis ainakin löytyy kiitettävästi.

Vielä pitäisi hankkia muutamia hiusjuttuja matkalle. Pieni hiuspuuteri ja sävyttävä hoitoaine ovat must-hiustuotteet aurinkolomalla. Mulla olisi vielä tämä viikko töitä ja lauantaina alkaa vihdoin pitkään odotettu ja täälläkin hehkutettu loma. Meillä on onneksi sunnuntai hyvää aikaa pakkailla tavaroita rauhassa matkaan mukaan. Tämä viikko on tasaisen kiireinen. Kohta huomaankin jo istuvani lennolla lomafiiliksissä. Tätä niin tarvitaan tähän väliin! :)

 

Share:

7 kommenttia

white nails kirjoitti...

Valkoinen kynsilakka on kaunis!

Anna Eilola kirjoitti...

Ovatko AVONin tuotteet sinulle tuttuja? :) http://getinspiredwithme.blogspot.fi/

beautyboxbys kirjoitti...

Niin on! :)

beautyboxbys kirjoitti...

En ole kyseisiä tuotteita kokeillut. :)

ärsyyntynyt kirjoitti...

En halua olla ilkeä, mutta kaltaisesi ihmiset ovat juuri niitä, jotka aiheuttavat selektiivisen kosmetiikan erikoisliikkeiden joukkotuhon. Olen itse sellaisessa putiikissa töissä ja voitko kuvitella kuinka raivostuttavaa on kuunnella, kun asiakas tulee liikkeeseen ja sanoo etsivänsä sitä ja tätä tuotetta voidakseen vertailla kuinka paljon säästää kun ostaa sen tax-freesta..

beautyboxbys kirjoitti...

Ymmärrän kantasi. En vain voi olla käyttämättä tilaisuutta hyväkseni, jos saan hankittua edullisempaan hintaan kosmetiikkaa muutamia kertoja vuodessa. Pääosin käytän hyvinkin paljon rahaa kosmetiikkaan ja maksan niistä ihan normaalin hinnan. Työskentelen itse myös kosmetiikkaliikkeen sisällä. :)

hintatietoinen kirjoitti...

On aivan ymmärrettävää, että vertailee hintoja ja ostaa niin ruokatuotteet kuin ylellisyystuotteetkin (jos niihin ylipäätänsä jää rahaa)sieltä mistä halvimmalla saa.

© Beauty Box | All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig