Mitä pidempi loma, niin sitä vaikeampaa arkeen paluu voi helposti olla. Tunnetusti maanantai on jo ankea päivä monelle viikonlopun jälkeen saatika sitten se ensimmäinen arkipäivä, kun on ollut useita viikkoja pois töistä lomamoodi päällä. Olen nyt ollut lähes viikon loman jälkeen takaisin arkipuuhissa. Pienen totuttelun jälkeen rutiinit alkavat taas hahmottumaan ja mieli sekä kroppa ovat palailleet hiljalleen normaaliin rytmiin. Tässä omia vinkkejäni, joilla tekee pehmeämmän ja helpomman laskun lomalta töihin.
Jo ennen lomalle jääntiä on hyvä saattaa kaikki kiireelliset projektit loppuun ja tehdä kaikki takaraivossa piinaavat ikävät hommat pois alta. Tämä kannattavaa tietysti aloittaa jo viikkoja ennen kuin loma on alkamassa. Lomalta paluukin tuntuu huomattavasti mukavammalta, kun työpöytä ei ole täynnä kiireellisiä tekemättömiä rästihommia. Myös siisti työpiste houkuttelee palaamaan takaisin sorvin ääreen. Hanki ensimmäisenä lomaltapaluupäivänä töihin kimppu kauniita kukkia tai käy vaikka syömässä lounasta hyvässä ravintolassa.
Aluksi kroppa ei ole tottunut pitkiin työpäiviin ja siihen päälle super-raskaisiin urheilusuorituksiin. Keskity ensin ainoastaan töihin. Ensimmäisen tai toisen päivän jälkeen voi aloittaa taas tavalliseen tapaan treenailun. Jos mieli on väsynyt, niin treenin voi korvata kävelylenkillä raikkaassa säässä ja lopuksi venytellä kropan rauhallisesti läpi. Muutama hyvä lounaspaikka, mikä tulee mieleeni Helsingin keskustassa: Ravintola Kaisaniemi, Sis. Deli+Café ja Bronda.
Ruokavaliota voi taas palautella vähitellen tavalliseen rytmiin. Runsas kasvisten ja hedelmien syönti ja veden juonti pitävät mielen virkeänä. Olen alkanut tekemään itselleni tuorepuuroa välipalaksi töihin. Puuroon olen lisännyt kiiviä, rusinoita, tuoretta ananasta sekä ripauksen spiruliinaa.
Hyvät ja tarpeeksi pitkät yöunet ovat kaiken a ja o. Itselleni on ainakin lomalla tosi tärkeää levätä paljon. Loman jälkeen olen mennyt ajoissa nukkumaan ja yöunien pituudeksi on tullut helposti kahdeksan tuntia.
Illalla nukahtamiseen auttaa kupillinen vihreää teetä. Tietokoneella istumista kannattaa välttää myöhään illasta. Tämä on tosin ainakin välillä aikamoinen haaste itselleni.
Sain Mauritiukselta kauniin rusketuksen. Nyt kuitenkin huomaan, että iho alkaa hiljalleen kuoriutumaan tästä tummemmasta olemuksestaan. Olenkin kiinnittänyt paljon huomiota ihon kosteuttamiseen. Ihoa on tullut rasvattua joka ilta ja lisäksi olen vielä jatkanut Imedeen Tan Opitimizer -aurinkokapseleiden syöntiä. Ne kyllä toivat selkeästi tasaisemman rusketuksen. Moni on kyllä huomannut ruskettuneemman olemukseni. Kaikki "työ" rusketuksen suhteen on siis tuottanut tulosta. ;)
Valoisat päivät täällä Suomessa ovat todella helpottaneet osaltaan tänne paluuta. Auringonvoima on todella suuri voima, millä mieli pysyy virkeänä. Onneksi kevät ja kesä ovat kohta tuloillaan
Tämä viikko onkin täällä etelässä koulujen hiihtoloma-aikaa. Onko moni tällä hetkellä lomailemassa vai onko talviloma tulossa keväämmällä?
Ei kommentteja
Lähetä kommentti