keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Valentine´s Day arvonta

Tarkoitus oli jo eilen kirjoitella blogiin lisää matkajuttuja, mutta yksinkertaisesti 12 tunnin yölento vei voimat. Pidän tuhat kertaa enemmän lentämisestä päiväsaikaan kuin yöllä. Nukkuminen täydessä koneessa ei ole mitenkään itsestäänselvyys. Vieläkin olo on hieman väsähtänyt, mutta olen saanut tänään kuitenkin hoidettua mukavasti juoksevia asioita. Olen juonut paljon vettä ja käynyt myös treenaamassa. Kyllä se olo tästä taas palautuu normaaliin. Parinkin tunnin aikaero lisää oman ripauksensa tähän sekavaan oloon. Heräsin aamulla tasan seitsemältä täysin pirteänä ja nyt taas illalla uni tulee varmasti hyvinkin aikaisin. Eilen ja tänään on ollut ihanan keväinen sää ja se onkin helpottanut kotiutumista tropiikista Suomeen. Parin viikon loma teki kyllä todella hyvää ja nyt tuntuu kivalta palata taas arkeen. Seuraava matka onkin tulossa jo ensi kuussa Kööpenhaminaan.

Lauantaina vietetään ystävänpäivää. Haluaisin muistaa teitä lukijoita ja arpoa Lumenen kosmetiikkapaketin yhdelle onnekkaalle. Jos ystävää haluaa muistaa pienellä lahjalla lauantaina, niin vinkkaan, että Lumenelta löytyy monia tuotteita kaksi yhden hinnalla. Kampanjaan kuuluvat Time Freeze -tuotteet, Raspberry Lash Volumizer Mascara, Truly Bold & Curly Mascara, Wild Rose -huulipunat ja -huulikiillot sekä osa Natural Code -tuotteista.

Paketti sisältää herkullisenväristä kosmetiikkaa silmiin, kynsiin ja huuliin.

Paketissa on kaksi Lumenen huulikiiltoa parissa eri pinkin sävyssä. Nämä värit ovat ehdottomasti omia lemppareitani huulimeikeissä. Värit sopivat täydellisesti arkisessa nudemeikissä tai tumman silmämeikin kanssa. Luomiväripaletista löytyy neljää kaunista väriä, joilla voi loihtia meikin vaaleasta arkimeikistä tummaan juhlavaan meikkiin. Kynsissä hyvin kestävät Gel Effect -lakat ovat paketissa edustettuina nuden ja korallin väreissä. Lisäksi paketista löytyy vielä poskipuna, huulipuna ja ripsiväri.

Jos haluat itsellesi tämän Lumenen ystävänpäiväpaketin, niin kerro "Miten itse vietät Ystävänpäivää?" Jätä vastauksesi ja sähköpostiosoitteesi tämän postauksen kommenttiboksiin. Arvon voittajan sunnuntaina eli vastausaikaa on 14.2 asti.

Onnea arvontaan. :)

Share:

113 kommenttia

hiihtelijä kirjoitti...

Vietän ystävänpäivää hiihtelemällä kauniissa talvimetsässä sydänystävän kanssa.

suvi kirjoitti...

Ystävänpäivää vietän lapsuudenystäväni kanssa jota nään harvoin,nämä päivät ovatkin hyviä raivaamaan tilaa kalenteriin ja matkustamaan vähän :)

saya kirjoitti...

Vietän iltaa ison porukan kanssa bilemeiningeissä :) Ihana setti!

sayav @ hotmail.fi

viiviK kirjoitti...

Poikaystävän kanssa rentoillen, kun ei olla nähty piiitkään aikaan :))

viivi.korpela@hotmail.com

Viltsu kirjoitti...

Olen tehnyt itse ystävilleni lahjoja ja kortteja ja ne ovat postissa. Ystävänpäivänä ostan rakkaalleni ruusuja sekä käydään kahville jotain pientä extraherkkua. Hemmottelen rakastani, rakastavaisten päivän kunniaksi.

Matkaaja kirjoitti...

Herkuttelen mansikoilla ja kuohuviinillä hyvässä seurassa. Lisäksi lähetän viestejä ystäville, kortit ovat jo postissa.
sirkku.eskolin@elisanet.fi

mai kirjoitti...

Skype-treffeillä matkoilla olevan miehen kanssa. Ei niin romantillista kuin livenä, mutta tyhjää paljon parempi, hah.
emariaem@hotmail.com

PS kirjoitti...

Ystävänpäivä on sopivasti lauantaina, joten päivä menee teetä juoden ystävien kanssa ja ilta suklaan ja hyvän kirjan parissa. Nautinnollista ystävänpäivää!
backinreverieÄgmailÄcom

Siinatar kirjoitti...

Oman perheen kera, mahdollisesti nautitaan sydänleivoksia =).
siinatar@gmail.com

sikkuralla kirjoitti...

Vietän ystävänpäivää perheen kanssa. Ajattelin leipoa jotain tai mikäli en ehdi, ostan jotain herkkuja kaupasta.
s.kansakoski(at)luukku.com

Venla kirjoitti...

Menemme ystävieni kanssa ensin yhdessä leffaan ja sitten suunnataan maukkaalle illalliselle :)<3 ja syön tietenkin paljon suklaata heh! vvenlaa@hotmail.com

Mintsu kirjoitti...

Ihana arvonta! Lumene on luottomerkkini :) Ystävänpäivänä on perinteisesti kahviteltu ystävien kanssa.
minnapo1(at)gmail.com

pimpula kirjoitti...

Varmaan yksin. Ei jaksa olla sosiaalinen.
marjuska.net@helsinkilainen.com

Pauliina.K kirjoitti...

Ihana arvonta! :) Itse vietän ystävänpäivää etukäteen huomenna kavereiden kanssa hohtogolfaten ja lauantaina menemme poikaystävän kanssa illalliselle ja mitä muuta keksitäänkin ^_^

Pauliina.kaario@gmail.com

Teija H kirjoitti...

Mieheni kanssa viettelen.Leivon ihania leivoksia ja ostan kimpun tulppaaneja.

Anna H kirjoitti...

kokoonnumme ystävieni kanssa ja teemme yhdessä lettuja sekä muita ihania leivoksia ja nautimme tietenkin ne yhdessä skumpan kera :)

anna_hytonen@hotmail.com

Wefa kirjoitti...

Miehen kanssa lähdetään kaksistaan ulos syömään pitkästä aikaa =)
wafer(at)suomi24.fi

:) kirjoitti...

Postiin suklaata ja kukkasiemeniä;kohta kesä!

kissi kirjoitti...

Ystävänpäivänä käymme poikaystävän kanssa ulkona syömässä. Muuten olisin ollut töissä, mutta akillesjänteen tulehduksen vuoksi olen sairaslomalla. Lounaan lisäksi ohjelmassa lienee siis vain lepoa :)

Nomppa kirjoitti...

Vietän ystävänpäivän leffaillassa parhaiden kaverieni kanssa!
mmyheartishere@gmail.com

Siili kirjoitti...

Oman perheen kanssa vietän, varmasti ainakin herkuttelua on luvassa.

vaatehuttuja(@)gmail.com

Heidi Maria kirjoitti...

heidimariarasanen@yahoo.com

Ansku kirjoitti...

Ulkoilemalla ystävien kanssa

Ansku kirjoitti...

Hemmottelemalla itseäni.

helkky kirjoitti...

Päivää vietetään koko perheellä leffassa (uusi Risto Räppääjä) ja sen jälkeen vielä pirtelöllä kahvilassa. Ystävänpäivä on tällä kertaa koko perheen päivä, mutta hyvä niin.

Suklaasuu kirjoitti...

Pulkkamäkeen lasten kanssa jos säät sallii. Leffa ja herkkuja, aika peruslauantai, mutta sydämellisellä twistillä. :)

Sydämellistä ystävänpäivää. <3

Tiia

tiia68@gmail.com

Vivian kirjoitti...

Ystävien seurassa kahvittelen ja ystävä lupasi jonkin kakunkin leipoa :)
valkoistaviljaa ät hushmail.com

sarijohanna kirjoitti...

Vietän ystävänpäivää yksin kotona,sillä ystäväni asuu kaukana toisella paikkakunnalla ja minulla ei ole täällä missä asun ,ketään ystävää.Olisi ihana joskus viettää ystävänpäivää ystävän seurassa juhlistaen ystävyyttämme.

Kotihiirulainen kirjoitti...

Vietän ystävänpäivää kotosalla: selailen uutta sisutuslehteä etsien keväisiä ideoita, nautin kahvia ja järisyttävän hyvää tummaa suklaata. Ystäviäni olen jo muistanut!

Soiku kirjoitti...

Ystävänpäivää vietän mieheni kanssa kynttilöitä poltellen, suklaalla herkutellen ja elokuvaa katsellen. Muita ystäviäni olen muistanut korteilla.

EevaM kirjoitti...

Ystävänpäivään kuuluu kirppistelyä ja hyvää ruokaa.
eeva22@hotmail.com

s kirjoitti...

Käyn jumpassa kaverin kanssa
luumunkukka(at)luukku.com

Miia81 kirjoitti...

Vietän kotona. Olen lähettänyt ystäville kortit, ehkäpä myös soitan ystävänpäivänä.
miianblogi(at)suomi24.fi

Peekoo kirjoitti...

Kortit olen lähettänyt muutamalle lähimmälle ystävälle, mutta siihen se juhlinta sitten jääkin.
pussikarhu(at)luukku.com

susse kirjoitti...

Vietän ystävänpäivää parhaan ystäväni ja tulevan kaasoni kanssa juoden skumppaa ja suunnitellen yhdessä häitä. Taidamme loihtia yhdessä myös kivaa purtavaa illaksi :)
sa.su.82@hotmail.com

susse kirjoitti...

Vietän ystävänpäivää parhaan ystäväni ja tulevan kaasoni kanssa juoden skumppaa ja suunnitellen yhdessä häitä. Taidamme loihtia yhdessä myös kivaa purtavaa illaksi :)
sa.su.82@hotmail.com

Audrey kirjoitti...

Tänäkin vuonna ystävänpäivä menee varsin arkisesti omalla painollaan: siivotaan, käydään kaupassa ja tehdään ruokaa.
audreyhorne79@gmail.com

Jolana kirjoitti...

Oon töissä ja nukun. Ehdin varmaan halata ja syödä karkkiakin :)

voilooa@gmail.com

Liibalaaba kirjoitti...

Kuten tavanomaista päivää: itselleni jokainen päivä on myös ystävänpäivä. Ei-kaupallinen ja ei-materialistinen asia ilman ällöä sydänfeikkikamaa...

kokko.p@netti.fi

tintti71 kirjoitti...

syömään ulos ystävien kanssa

ansu kirjoitti...

En vietä mitenkään erityisesti.

anna.laitinen@hotmail.com

Mari9 kirjoitti...

Tehdään ystävän kanssa pitkä kävelylenkki ja kahvitellaan päälle.

marianne.hakala@live.com

Heipyh kirjoitti...

Tätä päivää tulen viettämään yhdessä puolison ja pikkuveljen kanssa, joka tulee meille yökylään. Syödään ja pelataan yhdessä :) Ei sen erikoisempaa.

somethingwrong@live.fi

Gitta kirjoitti...

Saikulla kotona, yksin.

Henna kirjoitti...

Töissähän suurin osa päivästä menee... Suoraan töistä poikaystävän ja ystäväpariskunnan kanssa nauttimaan hyviä drinkkejä salakapakkaan!
hesaarijarvi@hotmail.com

sadepisara kirjoitti...

Hyvän ystäväni syntymäpäivillä hyvällä ystäväporukalla.

mirka.valo@gmail.com

Annu_ kirjoitti...

Vanhemmat kylässä, mutta illalla syömään "kohtalotovereiden" kanssa.

anshi@suomi24.fi

vierailija kirjoitti...

Kotoillen

Tins kirjoitti...

Kavereiden kanssa Lunta Ilosaari -konsertissa nauttien hyvästä seurasta ja viihteellisestä musiikista!

titurunen at gmail.com

Tuittu kirjoitti...

Tänään aloitamme romanttisella brunssilla rakkaani kanssa, sieltä jatkamme teatteriin ja loppuillan vietämme kahden kesken <3
tuittu@msn.com

Pände kirjoitti...

Menen ystävänpäivän tapahtumaan esittämään harrastelijateatterimme esityksen. Sen jälkeen menen häämessuille. paivi.horkko@paimiolainen.coom

Kere1 kirjoitti...

menemällä leffaan..
keremia@yahoo.com

Dilda kirjoitti...

Käyn kampaajalla! Suunnitteilla uusi hiusmalli. Voittopaketista osan lahjoitan taitavalle pitkäaikaisella luotto-kampaajalleni!
Lellu66@luukku.com

Orvokki kirjoitti...

Ystävänpäivänä kävelytreffit yhden ystävän kanssa ja illemmalla olisi Kasari-bileet ystäväporukan kanssa. Keskustelua ja hömppää tiedossa!
morrix@luukku.com

haaruhainen kirjoitti...

Ystävänpäivää vietän ihan kotosalla löhöillen oman perheen kanssa.
haaruhainen@gmail.com

Heli kirjoitti...

Vietän laatuaikaa itseni kanssa :)

heli.studiokaira@gmail.com

The Lone Ranger kirjoitti...

Perheen kesken
firefox@netti.fi

Cat kirjoitti...

Hei, Tänä vuonna vietän ystävänpäivää kummipoikani(6v.) kanssa. Äiti on iskän kanssa helsingissä ja menemme elokuviin katsomaan Risto Räppääjää. :)
katkos3(at)hotmail.com

kaisis kirjoitti...

vietän ystävänpäivää kotona ihan vain oleskellen perheen kanssa. kaimaen1 at luukku.com

marika.t kirjoitti...

Ystävä pitää tänään synttäribileet ja meitän on siellä 14 hengen porukka pitämässä hauskaa :)

marika.t kirjoitti...

lisäys edelliseen marikax@gmail.com

Piukku kirjoitti...

Kokkaan jotain uutta tarjottavaksi.
salo.pirjo@hotmail.com

a- kirjoitti...

Ystispäivä menee töissä mutta illalla juhlitaan työkaverin läksiäisiä : )

anniiina.t@gmail.com

Heidi kirjoitti...

Vietän tällä kertaa ystävän päivää kotona oman kullan kainalossa. Olen pyhittänyt kevään treenaamiselle (uuden vuoden lupaus ja lupaus itselleni tulevien kolmekymppisten vuoksi) eikä ruokavalio anna periksi herkuttelulle eikä juhlimiselle. Onneksi olemme molemmat ihan tyytyväisiä koti-iltaan kahdestaan. Lomaa ei ole ollut kesän jälkeen ja viikon loput ovat usein täynnä ohjelmaa. Kotonakin on ihan kivaa. Katsomme todennäköisesti leffaa. heidi.hellgren@gmail.com

annitanni kirjoitti...

Pikaluistelun SM-kisoja katsomalla ja tietysti toiveena, että tytär saisi haluamansa mitalin kotimatkalle :) rossitarja(at)gmail.com

annitanni kirjoitti...

Pikaluistelun SM-kisoja katsomalla ja tietysti toiveena, että tytär saisi haluamansa mitalin kotimatkalle :) rossitarja(at)gmail.com

lillie kirjoitti...

Parhaan ystäväni kanssa kaupunkikierros shoppaillen ja siemaillen.

MIrami kirjoitti...

Oman perheen kanssa ulkoillen.

Ultimathule kirjoitti...

Vietän ystävänpäivää mieheni kanssa!

vertsu64@hotmail.fi

Milla kirjoitti...

Perheen kanssa kotona :) millal@luukku.com

nainen58 kirjoitti...

Kortit on lähetetty, yhden vein pienen suklaasydämen kanssa naapurin yksinäiselle naiselle. Leivoin sydänvuoassa kakun päiväkahville ja olen sen verran hassu, että ostin vielä vaaleanpunaisen kynttilänkin. Perheen kanssa vietetään muuten päivää. Illalla katsotaan hyvä elokuva.

Anneka kirjoitti...

Meillä lähti tänään saksalaistyttö Darleen takaisin kotia Kasseliin. Olimme viikon verran isäntäperheenä. Muutenkin mukava päivä tänäänkin kun eilen nuorin rakas tyttäreni oli päivän prinsessana tanssien vanhojen tansseissa.

Ystäviä muistan viestein, soitoin ja somen kautta.Kivaa ystävänpäivää sinullekin=)

Piippa kirjoitti...

Päivällä pitkä ulkoilulenkki ja illalla hyvän ystävättereni kanssa syömään ja sitten teatteriin.

A kirjoitti...

Hyvässä seurassa, aamupäivä kaupungilla ja illaksi livemusiikin pariin.

A kirjoitti...

Hyvässä seurassa, aamupäivä kaupungilla ja illaksi livemusiikin pariin. annmak@luukku.com

Pirde kirjoitti...

Kotona syömällä pizzaa ja nauttimalla hyvää viiniä :)
sefinen7@netti.fi

Jane.R kirjoitti...

Perhetuttuni ja ystäväni tulee pitkästä aikaa käymään.Kakku on jo valmiina,suolainen piirakka vielä uunissa.Myös tyttäreni tulee käymään ja mikä ihaninta ystäväni on tyttäreni kummitäti joten kummitäti ja kummilapsi saavat vaihtaa kuulumisia.
Mahtava ilta tulosssa.Lähden ottamaan piirakan uunista ja sitten menen pesemään saunan niin voimme saunoa puhtoisessa saunassa.

Jane.R kirjoitti...

sähköpostiosoite unohtui
jaaouma@gmail.com

eijuu kirjoitti...

Hyvää ruokaa ja saunomista

eijuu kirjoitti...

unohtui email
erimpelainen@yahoo.com

Tipi kirjoitti...

Parhaalle ystävälle lähetin etukäteen kortin, muuten viettelen ihan tavallista lauantaipäivää.
mussaka(at)luukku.com

littlemisszombie kirjoitti...

Vietän ystävänpäivää rakkaani kanssa. Käymme ulkona syömässä ja sen jälkeen vietämme leffailtaa lähekkäin kotona. Rakkaani sai tänä vuonna lahjaksi minulta: Grumpy Cat pehmolelun ja uuden Fazerin Sinisen Salty Popcorn suklaalevyn. Myös ystäviäni muistin suloisilla ystävänpäiväkorteilla postitse.

little.miss.zombie@hotmail.com

marjak kirjoitti...

Syödään jotain hyvää ja katsotaan leffaa :)
marjajkivinen@gmail.com

Annika kirjoitti...

Menen jalkahoitoon ystävän kanssa <3

israelannika@gmail.com

OnneliAnneli kirjoitti...

Mieheni käytti minua kahvilla Coco Delissä, ihanilla leivoksilla herkuttelin.

anneli.juvasmaa@suomi24.fi

Silinteri kirjoitti...

Pojan kanssa teen köyhiä ritareita! :-) lehtinen.keskusta@gmail.com

Mindy kirjoitti...

Rapsuttelen koiraystäviäni :) Sattavat saada jotain ylimääräisiä herkkujakin. Muuten menee paljolti töiden merkeissä.
tramp[@]netti.fi

Pätti kirjoitti...

Rakkaan ystäväni kanssa tulimme juuri ulkoilemasta♡ Iltasella saunotaan ja vietetään leppoisaa kiireetöntä laatuaikaa♡♡ Kauempana olevia rakkauta ystäviäni muistin sähköisesti ♡♡♡♡♡♡♡♡♡♡♡♡ garanbola(at)gmail.com

reetta kirjoitti...

Vietän ystävänpäivää kotona.
caritan@luukku.com

Valentine kirjoitti...

Rakkaan mieheni ja poikani kanssa kotona nauttien yhteisestä ajasta hektisen työviikon jälkeen❤️

PLNT kirjoitti...

Ystävän kanssa kahdelleen pitkän kävelylenkin teen <3
Iltasella nautitaan rantasaunan leppoisista löylyistä, parannellaan mailmaa :)
Nautitaan laatuajasta.
Kaukana asuville rakkaille ystäville laitan sähköistä viestiä <3

lyypir(at)gmail.com

Laura kirjoitti...

Vietän ystävänpäivää rakkaitteni (perheen) kesken.

Laurac kirjoitti...

Vietä ystävänpäivää hiekkalaatikko-aikaisten ystävien seurassa. la.castren@gmail.com

santtu64 kirjoitti...

vein postiin Ystävänpäiväkirjeen kuulumisineen ja avec pienen lahjan ystävälle, jota näen harvoin ja kärsii yksinäisyydestä, mutta joka on minulle yksi ihanimmista ystävistä!.:)!

santtu64 kirjoitti...

santtu 64/unohtui email: sandi.osterlund@luukku.com

Laura kirjoitti...

meili unohtui; la.castren@gmail.com

Oin kirjoitti...

Ystävänpäivää vietetään täällä hyvän ruuan sekä leffan merkeissä! :)

Oin kirjoitti...

arrrested@hotmail.com

lisa kirjoitti...

Oman rakkaani kanssa!

pike kirjoitti...

Kotitöitä tehden


pirjo.portimo@gmail.com

Bikke kirjoitti...

Kivasti meni.. Mukavissa häissä :)) Ystiksen viettoa parhaimmillaan!!
bikkenpilttuu@hotmail.com

mimmi77 kirjoitti...

Herkkuja syöden perheen ja ystäväperheen kesken!hiutale@hotmail.com

Netteriina kirjoitti...

Vietän ystävänpäivää kotona mieheni kanssa flunssaa parannellen :)
netteri@gmail.com

Minttu-Hilla kirjoitti...

Vietän ystävänpäivää ihan yksinäni, paitsi on minulla nelijalkainen karvainen ystäväni, jota ilman ei olisi mitään.

kisakallio@hotmail.fi

Maisaaa86 kirjoitti...

käytiin kahden ystävän kanssa pullakahvilla ja sitten oulussa meni isän luona sairaalassa loppupäivä. mariestrange(a)hotmail.com

vierailija kirjoitti...

Vietin ystävänpäivää tutustumalla samassa kerrostalossa asuviin mukaviin ihmisiin, jotka kutsuivat minut "pirskeisiinsä". Nyt tunnen jo yli 10 asukasta talostamme. mlaronen@gmail.com

mliisa kirjoitti...

Perheen kanssa :)

maline@hotmail.fi

Hessutyttö kirjoitti...

Tosi Ystävät ovat harvassa, mutta perheen kanssa leivottiin Aleksanterin leivoksia ja herkuteltiin niillä.

t. mirjahelena.savikko@gmail.com

Hessutyttö kirjoitti...

Oman rakkaan mieheni kanssa vietetään ystävänpäivää ihan kahdestaan ja leivotaan aleksanterin leivoksia.
mirjahelena.savikko@gmail.com

maamuts kirjoitti...

Lapsen pelissä, pelikentän vierellä kannustamassa. Aamu yhdeksästä ilta viiteen, loppu ilta vietettiin pelaille koko perheen kanssa lautapelejä

päivänsäde kirjoitti...

Miehen kanssa vietetty päivää yhdessä :) jumppari34@netti.fi

Laurana kirjoitti...

lasten kanssa herkutellen aleaiactaest5(at)hotmail.com

Mia kirjoitti...

Vastausaika taisi mennä jo, mutta silti yritän vielä ehtiä arvontaan...huomasin tämän mahtavan arvonnan vasta nyt ♡ ihanat tuotteet, joita hoitovapaalla saa vain kuolata ;-) 14.2. ♡:n päivää vietin perheeni kanssa ja lähetin ystäville "kortit".
rosen.mia@gmail.com

© Beauty Box | All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig