torstai 26. maaliskuuta 2015

By Malene Birger

Ehdin tekemään muutaman päivän matkan aikana kivoja shoppailulöytöjä Tanskasta. Keskityimme lähinnä kävelykadun tuntumassa sijaitseviin liikkeisiin ajanpuutteen vuoksi. Oli kuitenkin kiva huomata miten monet kaupat sijaitsivat näppärästi saman kadun varrella. Mikäs sen helpompaa ostoksia tehdessä. Kööpenhaminan keskusta oli muutenkin aika tiivis paketti. Kaikki tarvittava löytyi kävelymatkan etäisyydeltä. Kävelykadun varrella oli myös paljon ravintoloita ja kahviloita, joissa tuli myös pistäydyttyä ostosten teon lomassa. Oli hauska huomata kuinka suosittu liikkumisväline polkupyörä oli kaupungissa. Niitä oli silmiinpistävän paljon ja meni hetki, että pyöriä osasi väistellä oikeaan suuntaan.

Sunnuntaina lento lähti jo ajoissa takaisin Suomeen, joten hotelliaamiaisen jälkeen suuntasimme suoraan kentälle. Olin pongannut jo aiemmin kaupungilta kävelykadulla sijaitsevasta liikkeestä By Malene Birgerin pienen laukun. Kentällä oli By Malene Birgerin liike, mistä bongasin onnekseni saman laukun ja vielä omaa silmää miellyttävässä mustavalkoisessa värimaailmassa. Lähdin liikkeestä pois hymy huulilla pienen söpön paperikassin kanssa.

Pieni laukku toimii hyvin isommassa laukussa meikkipussina tai muiden pienten tavaroiden säilytyksessä. Malliltaan laukku on clutchin tyyppinen, joten se menee mainosti myös iltalaukkuna.

by-malene-birger

By Malene Birger on maailmanlaajuisesti tunnettu merkki Tanskasta. Valikoimasta löytyy tyylikkäitä ja omaperäisiä vaatteita sekä asusteita. Mun omia suosikkeja on ehdottomasti merkin laukut. Bongasin myös liikkeestä upeita kenkiä.

Ovatko By Malene Birgerin vaatteet ja asusteet sinulle ennestään tuttuja?

Sis. mainoslinkin.

Share:

4 kommenttia

Bag kirjoitti...

Eivät ole tuttuja, mutta varsinkin laukut miellyttivät silmää ja vaikuttavat klassisilta ja pitkäikäisiltä. Iloa vuosiksi eteenpäin.

Kia Karin kirjoitti...

Malene Birger on kyllä ihana merkki! Mulla on Malene Birgeriltä yksi tosi klassinen kotelomekko seiloriraidoilla ja kestää kyllä varmasti aikaa ja pysyy vaatekaapissa vielä pitkään!

beautyboxbys kirjoitti...

Sitä ne kyllä ovat. :) On kyllä ihana merkki.

beautyboxbys kirjoitti...

Eikö vain! :) Merkin vaatteet ovat myös todella kauniita ja laadukkaan oloisia.

© Beauty Box | All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig