perjantai 3. huhtikuuta 2015

Fresh morning

Nukuin viime yönä todella sikeästi enkä tainnut edes heräillä yhtään kertaa. Aamulla havahduin kymmenen jälkeen; ehkä sitä voisi alkaa hiljalleen heräilemään. Oli upea tunne saada nukkua niin pitkään kuin unta riittää. En edes muista milloin siihen olisi ollut viimeksi mahdollisuus. Hyvien unien jälkeen väsäsin itselleni aamupalaa. Tavanomaisen smoothien sijasta söin rahkaa marjojen kera. Kauraleipä on tullut myös suht uutena tulokkaana ruokavaliooni. Olen vältellyt leivän puputtamista jo pitkään, mutta kauraleipä tuntuu sopivan hyvin omalle kropalleni. Salipäivinä kauraleivästä saa myös hyvin hiilareita ja treeni kulkee kyllä hyvien hiilareiden ansiosta kivasti.

rahka-marja

Pitkäperjantai menee muuten ihan kotosalla siivoillen ja rentoutuen. Kohta aion lähteä vetämään treenin salille ja katsotaan mitä loppupäivä tuo tullessaan. Huomenna lähdemme viettämään pääsiäistä mökille. Ihanaa päästä taas pitkästä aikaa maalle mökin rauhaan. Ajattelin aloittaa nyt viikonloppuna tämän kevään ja kesän juoksukauden. Tänään pitääkin muistaa pakata juoksukengät matkaan mukaan. ;) Onko teillä millaisia pääsiäisen suunnitelmia ?

Share:

Ei kommentteja

© Beauty Box | All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig