Tässä olisi niitä lupaamiani asukuvia lauantailta blogigaalasta. Asuksi valikoitui monissakin juhlissa ulkoillut Mangon mekko. Tämä paljettimekko lukeutuu ehdottomasti vaatekaapin suosikkeihini ja on pelastanut monet asukriisit. Se on näyttävän näköinen ja ihan mielettömän mukava päällä. Ihan nappiostos vuoden takaa. Pyörittelin pitkään eri asuja ja kävin pariinkin otteeseen H&M:ssä kokeilemassa yhtä Coachella-malliston hapsuhaalaria. Mikään kaupassa olleista haalareista, mekoista tai kevään kukkaröyhelöistä ei kuitenkaan napannut alkuunkaan. Loppuen lopuksi olenkin tyytyväinen, kun päädyin vanhaan ja tuttuun mekkoon ja se saikin myös paljon kehuja illan aikana.
Lähdin blogigaalaan Kia Karin-blogin Kian kanssa. Hänen illan asuna oleva musta puku oli myös ihan nappivalinta. Muuten ilta meni kivasti ja oli kyllä todella onnistunut. Oli ihan huippua tavata vanhoja tuttuja ja tutustua uusiin mahtaviin tyyppeihin kuplivan kera. Lähdimme jatkamaan gaalan jälkeen iltaa vielä Bakersiin, mutta omalla kohdalla lauantain aikainen aamuherätys alkoi tuntumaan ja lähdin kotia kohti puolen yön jälkeen.
Mekko Mango, Kengät Zara, Laukku Chanel, Sormukset W1 Edit
Kiitos kuvista ja seurasta Kialle. :)
Mitäs te tykkäätte illan asusta?
4 kommenttia
Kaunotar<3
No joo, tykkäsin tosi paljon. Ihan mieletön asu ja tykkäsin että hiukset natsasivat kokonaisuuteen just eikä melkein. Semmonen Hollywood-look!
Oli ihana tavata livenä :)
<3
Oi kiitti Ansku. :)<3
Oli kyllä mukava tavata!
Lähetä kommentti