sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Best of Dior

Lähdin hiljattain ostamaan ripsiväriä ja päätinkin tällä kertaa kokeilla jotain aivan uutta vanhan tutun Diorin ripsivärin sijaan. Myyjä alkoi kuitenkin suosittelemaan samantien juuri samaa ripsiväriä, jota olen käyttänyt jo useamman vuoden lukuunottamatta joitain ripsivärikokeiluja. Miksi vaihtaa hyväksi todettu johonkin muuhun "ei ehkä niin hyvään"? Nappasin mukaan saman Iconic Overcurlin kuin ennenkin. Onnekseni sain vielä samaan pakettiin pienen luomivärin, joka on muuten tosi näppärä kantaa mukana meikkipussissa.

dior

Ripsivärin lisäksi Diorilta löytyy ehdoton suosikkituote huuliin: Lip Maximizer. Huulikiilto antaa juuri sopivasti luonnollista sävyä huuliin. Lip Maximizer kiiltonsa lisäksi pullistaa huulia ja tasoittaa uurteita. Heti levittämisen jälkeen huulilla tuntuu pientä kihelmöintiä, mutta se tasoittuu hetken päästä. Kiilto pullistaa tosiaan huulia hieman ja tekee niistä selvästi täyteläisemmät.

Diorin kynsilakat ovat olleet tähän asti mulle tuntemattomia. Täydensin viime viikolla meikkivarastoa ja bongasin samalla tämän suloisen pastellisen Diorin lakan. Peittävyys ja kesto ovat olleet hyviä, joten tulen varmasti jatkossakin kokeilemaan Diorin kynsilakkoja.

Näillä tuotteilla pärjäileekin taas pidemmän tovin, sillä ne ovat niin mielettömän riittoisia.

Mikä on oma ehdoton meikkisuosikkisi, josta et luopuisi?

Share:

6 kommenttia

Camilla1 kirjoitti...

Tuo huulikiilto on kyllä loistava. Olen enemmän punien, kuin kiiltojen kaveri, mutta tuota tulee käytettyä. ;)

Nyt pistit pahan! No bareMineralsin meikkipohjaan palaan kerta toisensa jälkeen, joten se on yksi lemppareista. Uusin ihastukseni on theBalmin Mary-Lou Manizer, korostusväri! Antaa upean hehkun.

beautyboxbys kirjoitti...

Itsekkin ole alkanut käyttämään enemmän huulipunia, mutta tuo kiilto kyllä toimii. Siitä tulee niin freessi lopputulos.

Nuo tuotteet kuulostavat hyviltä. Pitänee ehkä itsekkin kokeilla. :)

Suvi @thecloset. kirjoitti...

Osaatko yhtään sanoa kauanko nuo Diorin lakat kestävät, viikon? :) Kynsilakkojen pysyvyydessä kun on niin hirveitä eroja ja itse etsin nimenomaan pitkään pysyvää kynsilakkaa :) Ihana tuo sävy kuitenkin!

Soiku kirjoitti...

Tuo vaaleansininen kynsilakka sopii ihan älyttömän hyvin alkukesään ja juhannukseen. Mulla ollut muutaman kesän tuo sama väri käytössä Mavalalta. Tykkään myös Sally Hansenin kynsilakoista, jotka pysyvät aika hyvin. Suosikki josta en luovu on Chanelin huultenrajauskynä ja sävy oli joku beige. Kynäpakkaukseen kuului myös musta teroitin. Aivan ihanat!

beautyboxbys kirjoitti...

Sanotaan, että kestää varmasti viikonkin verran ainakin joillakin. Oman työn takia lakat eivät koskaan kestä kuin 2-3 päivää hyvänä kynsissä. Tämä nyt kuitenkin tuntuu olevan pysyvämpää kuin monet muut. :)

beautyboxbys kirjoitti...

Niin kyllä sopiikin. Pastelliset värit ovat ihan lemppareita kynsissä juuri keväällä ja alkukesänä. Chanelilla on ihania tuotteita. :)

© Beauty Box | All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig