sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Juhannus

Oma tämänvuotinen juhannuksenviettoni alkoi torstaina, kun suuntasimme mökille Keski-Suomeen. Vettä satoi illalla kuin saavista, mutta näille ilmoillehan ei voi tietenkään mitään. Toinen puolisko joutui tänä juhannuksena skippaamaan mökkeilyn töiden vuoksi, joten olen täällä Päijänteen rannalla muun perheen voimin.

Juhannus on mennyt hyvin perinteisin menoin. Juhannusaattona lämmitimme ensimmäistä kertaa uuden rantasaunan ja pääsin heittämään siellä kesän ensimmäiset löylyt. Isä taiteili vihdan, mikä toikin saunaan kivasti juhannustunnelmaa. Talviturkkia en vielä uskaltautunut heittämään tällä mökkireissulla. Myöhemmin grillasimme makkaraa ja korkkasimme kuoharipullon. Mökin terassilta sai nauttia vastarannan juhannuskokoista, joita oli tänä vuonna jopa kaksin kappalein. Eilen ja tänään sateinen sää on kiusannut juhannusjuhlioita, mutta onneksi juhannusaaton  illalla aurinko on näyttäytynyt ja valaissut järvimaiseman kauniisti. Huomenna pitäisi ollakin jo kesäisempi sää.

Kuvissa näkyvä hiuskoru on löytö Glitteristä. Kukkaseppeleet kuuluvat tietysti juhannukseen ja kesään kuin nenä päähän, mutta itse valitsin kukkien tilalle vähän erilaisen "seppeleen". Hiuskorulla saa kivasti näyttävyyttä ihan tavalliseen aukinaiseen kampaukseen. Korulle löytyy varmasti käyttöä kesällä monissa juhlissa ja tapahtumissa.

Suunnittelin jo ennen mökille lähtöä, että treenaisin täällä päivittäin. Nyt, kun vapaata on niin monta päivää putkeen ja aikaa yllin kyllin. Suunnitelmat menivät kuitenkin sen osalta hieman toisin, koska olen potenut edelleen flunssaa ja tänään on ollut jopa lämpöä. Olen ottanutkin juhannuksen levon kannalta. Takana on muutamat pitkät yöunet, päikkäreitä, hyvää ruokaa ja muuten vain rentoa oleskelua. Urheilu saa siis odottaa ensi viikolle, kun olen saanut itseni taas terveen kirjoihin. Huomenna on onneksi vielä kokonainen päivä edessä mökkeilyä. Olokin on alkanut kohentumaan iltaa kohden.

Ihanaa juhannuksen jatkoa!

Share:

2 kommenttia

Ansku kirjoitti...

Näyttää ihanalta. Hitsi mä ehkä en pääsekkään ollenkaan tänä kesänä mökille. Byhyy..

beautyboxbys kirjoitti...

Kiitti. Voi eii. :( Varmasti riittää kuitenkin paljon muuta kivaa tekemistä. :)

© Beauty Box | All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig