Viime postaukset ovat painottuneet vahvasti kauneudenhoitoon ja jatkan vielä samalla linjalla tänäänkin. :)
Tutustuin hiljattain Patyka luonnonkosmetiikka-sarjaan. Sarjan estetiikka on saanut inspiraationsa Pariisilaisrakennusten julkisivuista ja pienten yksityiskohtien merkityksellisuudestä. Pakkausten ulkoasu, ylelliset koostumukset, tuoksut ja värit ovat mietitty ja hiottu viimeisen päälle. Sarjasta huokuu hienostuneisuus ja estetiikka. Patyka on ylistys Pariisille, estetiikalle ja naiseudelle. Testasin Patykan öljyseerumia sekä käsivoidetta. Ihastuin tuotteisiin kerta heitolla ja niin ovat tehneet myös monet tunnetut kaunottaret kuten mm. Lady Gaga sekä Gwyneth Paltrow.
Absolis Huile Absolue-öljyseerumi on Patykan kulttituote, josta sarja on saanut alkunsa. Sen raikas sitruksinen tuoksu vie mielen hetkeksi spa maailmaan. Öljy on yhdentoista eteerisen öljyn ja kasviöljyn sekoitus.
Öljyseerumia voi käyttää kolmella eri tavalla:
Kasvoille: Levitä yöksi puhtaalle hieman kasvovedestä kostealle iholle.
Hiuksille: Kuiville latvoille. Vaikutusaika vähintään puoli tuntia. Voi jättää myös yöksi vaikuttamaan. Öljy pestään lopuksi pois.
Vartalolle: Levitä vartalolle etenkin kuivempiin kohtiin.
Levitin seerumia vapaapäivänä omien hiusten kuiviin latvoihin ja pituuksiin. Öljy sai vaikutella useamman tunnin ajan, kunnes pesin sen illalla pois. Hiuksista tuli mielettömän sileän ja hyväkuntoisen tuntuiset. Huhh! Kunnon tehohoito niin iholle kuin hiuksillekkin. Jos hiukset tuntuvat kuivilta, niin öljyä voi sekoittaa myös tavallisen hoitoaineen sekaan.
Patyka Créme Absolue Hands & Nails-käsivoide on saanut inspiraationsa edellisestä öljyseerumista. Voide sisältää mm. skavalaania, joka rauhoittaa ärsytyksiä ja tulehduksia. Valkoinen lilja vaalentaa ja ennaltaehkäisee pigmenttimuutoksia ja rauhoittaa punoittavaa ihoa. Käsivoiteessa on myös sama raikas tuoksu kuin öljyssäkin.
Patykan luomukosmetiikkasarjaan kuuluu valtavasti myös muitakin tuotteita. Oma kiinnostukseni heräsi ehdottomasti kokeilemaan myös sarjan muutakin valikoimaa.
*Tuotteet saatu blogin kautta.
2 kommenttia
Olen kokeillut hoitoseerumia ja käsivoidetta. Käsivoide imeytyy hyvin ja käsiin jää silkkimäinen tuntu. Käsiä olisi hyvä rasvata useamminkin käsien pesun jälkeen. Ainakin itse yritän parantaa tapani ja hoidan käsiäni hieman paremmin! Hoitoseerumi on miellyttävä ja sitä voi käyttää hyvin myös kuiviin kyynärpäihin ja kantapäihin. Todellinen jokapaikan seerumi. Positiivinen kokemus.
Ihanan raikkaita kuvia olet ottanut jälleen kerran :)
Mukava kuulla kokemuksia myös tätä tuotetta testanneelta. Seerumi on kyllä ihan mieletön.
Kiitos paljon Lemon. :)
Lähetä kommentti