sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Nails for July

Helou! Sunnuntai on alkanut energisissä merkeissä. Eilen kömmittiin nukkumaan yllättävän aikaisin ja aamulla heräsin täysin pirteänä jo kahdeksan jälkeen. Mies lähti aikaisin töihin, joten olen saanut puuhailla rauhassa omia juttuja. Päätin tehdä tänään salitreenin sijaan circuit-treenin ulkona pienestä tihkusateesta huolimatta. Melko lämminhän tuolla ulkona kuitenkin tänään on ollut. Nyt kun treeni on hoidettu tältä päivältä, niin koko loppupäivä onkin aikaa tehdä jotain ihan muuta. Iltapäivästä pitäisi paistaa jo aurinko, joten ulos tulee varmasti vielä suunnattua.

Tässä olisi esittelyssä muutama  kynsilakka Lumenen Gel Effects-sarjasta, jotka sain kokeiluun kesän alussa.

Kimalteleva syvänsininen ja utuinen harmaanvihreä ovat aika cooleja kynsissä. Siniset kynnet ovat olleet itselläni jo pidemmän aikaa suosiossa. Aluksi sininen tuntui ehkä turhan räväkältä, mutta nyt olen tottunut pirteään väriin. Ruskettunutta ihoa vasten voimakkaammat värit kynsissä erottuvat hyvin edukseen.

Ulkona sade jatkuu näköjään vielä. Taidan istahtaa hetkeksi sohvalle, ottaa jonkun hyvän lehden käsiini ja odotella sateen loppumista.

Rentouttavaa sunnuntaita!

Share:

2 kommenttia

Christina / Chaneleon kirjoitti...

Oi, onpa ihana sävy! <3

beautyboxbys kirjoitti...

Tykkään kanssa hurjasti. :)

© Beauty Box | All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig