torstai 16. heinäkuuta 2015

New camera

Sain hiljattain kokeiluun uuden kameran Nikonilta. Kamera on malliltaan Nikon 1 J5 mikrojärjestelmäkamera. Tämä pienikokoinen kamera tuli kyllä juuri sopivaan aikaan testiin. Kesällä tulee paljon liikuttua eri paikoissa ja tottakai myös runsaasti kuvailtua. Tämän hetkinen luottokamera Nikon D7100 on toiminut loistavasti niin asujen kuvaamisessa kuin muissakin kuvailuissa, mutta kieltämättä kameran koko tuntuu välillä turhan isolta. Isoa järkkäriä ei jaksa ihan vain huvikseen kanniskella mukana paikasta toiseen ja silloin kun kamera ei ole mukana, niin tottakai sitä tarvitsisi kipeästi. Uutta mikrojärkkäriä on näppärä kuljettaa laukussa vaikka ihan varmuuden varalta.

Nikon1-J5

Kuvien laatu on kameran kokoon nähden todella kiitettävää. Malli on tullut markkinoille tämän vuoden keväänä, joten hyvin uudesta kamerasta on kyse. Tässä Weekend snaps-postauksessa osa kuvista onkin otettu juuri tällä kameralla.

Mukavana lisänä kamerasta löytyy wifi, jonka avulla kuvat saa siirrettyä nopeasti puhelimeen, tietokoneeseen tai tablettiin. Taittuvan näytön ansiosta selfieiden ottaminen on tehty myös varsin helpoksi.

Tähän mennessä tämä pieni ja kevyt mikrojärkkäri on todellakin vakuuttanut.

Yhteistyössä Nikonin kanssa.

Share:

Ei kommentteja

© Beauty Box | All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig