lauantai 18. heinäkuuta 2015

Sateen jälkeen

En muista milloin olisin käyttänyt niin paljon takkia, kuin tänä kesänä. Muutamia kertoja on pystynyt lähtemään ulos ilman, mutta siihen ne kerrat ovat tosiaankin jääneet. Vähintään olen pitänyt bleiserin visusti päällä. Nyt onneksi on ollutkin hiukan lämpöisempää ja ensi viikolla pitäisi mennä vieläkin parempaan suuntaan. Sopivat lomasäät siis ehkä tiedossa? ;)

Maanantaina kävimme kävelyllä ja samalla tuli napsittua hiukan kuviakin. Aurinko paistoi ja ilma oli ihan ok. Hetkeä myöhemmin seisoimme puun alla suojassa sateenvarjon alla, kun vettä tuli kuin saavista. Siinä oli kiva tuijotella toista silmiin nenät vastakkain ja odotella sateen loppumista. Eihän siinä voinut muuta, kuin ottaa huumorilla "pieni" sadekuuro. Onneksi kannan aina sateenvarjoa mukana.

Sade vihdoin loppui ja saimme kuin saimmekin kuvat otettua ilman pisaroita. Rento vihreä takki on ehdottomasti tämän hetkinen lemppari. Tällä kertaa yhdistin takin kanssa nahkashortsit, Niken lenkkarit ja mustan topin. Hyvin simppeliä ja rentoa asua tällä kertaa. Pieni Chanel ei ole päivittäisessä käytössä, mutta silloin tällöin nappaan sen mukaan ja etenkin juhlakäytössä se on ollut loistava. Selailin juuri Mytheresan laukkuvalikoimaa. Kieltämättä valikoimasta löytyi yksi jos toinenkin suosikki, joka tekisi mieli hankkia.

Mulla alkaa jo tähän aikaan silmät lumpsumaan kiinni. Aamulla oli aikainen herätys. Kävin illalla töiden jälkeen vetämässä aeroobisen treenin salilla (juoksumatto 30min+soutu 10min). Nyt väsyttää, mutta olo on freesi. Kivaa alkavaa viikonloppua. :)

Takki -Only, Laukku -Chanel, Shortsit -Vero Moda, Toppi -Mango, Kengät -Nike

Share:

Ei kommentteja

© Beauty Box | All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig