Palataan hetkeksi ajassa taaksepäin - viime sunnuntaihin. Kävin ensimmäistä kertaa tutustumassa ravintolapäivään. Helsingin kadut täyttyivät iloisista ihmisistä. Sunnuntaina tapahtumia tosiaan riitti ja ihana aurinko kruunasi päivän.
Tutkailin jo etukäteen netistä ravintolapäivän tarjontaa, joten oli hieman helpompi lähteä suunnistamaan mielenkiintoisilta kuulostaviin ruokapaikkoihin. Aloitimme kierroksen Töölöntorilta. Töölöntorin vetonaulana toimi ehdottomasti raakaruokaa tarjoava rafla. Maistelimme aluksi suolaista piirakkaa, leipää täydellisen hummuksen kera sekä brokkolisalaattia. Makeat raakakakut ja suklaat veivät todella kielen mennessään. Olen jo pitkään aikonut tehdä myös itse raakakakkuja, mutta tämä on jäänyt vielä ajatuksen tasolle. Raakaruoasta jäi positiivinen vaikutelma maisteluiden jälkeen. Kyllä - kannatti pyörähtää Töölössä.
Töölöstä jatkoimme matkaa keskustaan päin. Kävimme Koffin puistossa, jossa porukka oli rennoissa piknik-tunnelmissa. Nappasimme mukaan Intialaiset kana rotit ja jääteet. Jos raakaruoka oli hyvää, niin ehdottomasti myös tämä! Plussaa oli Koffin puiston rento ilmapiiri ja rotit olivat helppoa syötävää ilman sen ihmeenpää säätöä. Istahdimme ruokien kanssa hetkeksi nurtsille ja nautimme olosta.
Lopuksi pistäydyimme vielä Vanhan kirkon kupeessa sijaitsevassa Ruttopuistossa, jossa oli meneillään kunnon ruokafestarit. Ravintolakojuja seisoi vieri vieressä, ruoan tuoksu levisi grilleistä ja pannuista pitkälle lähiympäristöön ja porukkaa oli todella paljon liikkeellä. Vielä kahvi ja kakkupala mukaan ja sitten ruoat alkoivat tältä erää riittämäät. :D
Sunnuntaista jäi käteen uudet makuelämykset. Myös mielenkiinto raakaruokaan heräsi. Nyt vain reseptejä tutkailemaan!
Seuraava ravintolapäivä järjestetään marraskuussa.
Ei kommentteja
Lähetä kommentti