maanantai 10. elokuuta 2015

Perfect weekend

Kulunut viikonloppu on ollut aika täydellinen lopetus kesälomalle. Ilmat ovat hellineet oikein toden teolla ja kivaa puuhaa on riittänyt aamusta iltaan.

Perjantaina tulimme takaisin kaupunkiin parin viikon mökkeilyn jälkeen. Pieni haikeus valtasi mielen, kun starttasimme mökin pihasta kohti kaupunkia. Kesän aikana en valitettavasti enää ehdi mökin rauhaan. Seuraavan kerran sitten syksyllä. Ihana parin viikon mökkiloma teki kuitenkin terää ja nautin olosta täysillä.

Suuntasimme jo heti perjantaina alkuillasta kohti Kyläsaarta ja Weekend festareita. Kieltämättä fiilis oli aika korkealla, kun loistavan musiikin tahdissa hyppi lähes 30 000 tyyppiä. Aika huippua! Ensi vuonna ehdottomasti uudestaan jos vain festarit järjestetään Helsingissä. Joitain kuviakin tuli festareilta napsittua, joten ripaus meininkejä kuvien muodossa tulossa lähiakoina myös tänne.

Tänään vietimme koko päivän kaupungilla kävellen ja nauttien samalla upeasta kesäsäästä. Oli muuten muutama muukin lähtenyt liikkeelle sunnuntain kunniaksi. Kävimme toki myös lounaalla - tällä kertaa herkuttelimme splizzalla miehen pyynnöstä.

Olen ollut ihan innoissani näistä kunnon kesäpäivistä joita on saanut toden teolla odotella. Nyt kesävaatteetkin pääsevät vihdoin kunnon käyttöön ennen lopullista syksyn tuloa.

Huomenna olisi edessä viimeinen lomapäivä. Ulkoilua ja auringosta nauttimista ainakin luvassa. ;)

Share:

Ei kommentteja

© Beauty Box | All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig