Tajusin äskettäin, että noin vuosi sitten Beauty Box-blogini muutti Anna&Ellit-sivuston alle. Huh. Aika menee todella nopeasti. Ihan kuin siirrosta olisi vasta muutamia kuukausia. Tässä välissä voi hyvin miettiä mitä kaikkea vuodessa olen saanutkaan aikaiseksi. Mitä tavoitteita olen saanut toteutettua ja mitä haluan tulevaisuudelta. Ainakin tiedän sen, että haluan kehittää itseäni jatkuvasti. Se ei tarkoita sitä ettenkö olisi itseeni tyytyväinen, mutta uuden oppiminen ja itsensä haastaminen tuovat elämään jatkuvasti uutta mielenkiintoa. Niin se vain on.
Blogiin tulee myös hieman uudistuksia näin syksyn myötä. Osoite muuttuu maanantaina uudeksi: http://anna.fi/beauty-box ja Anna&Ellit-sivusto muuttuu Anna.fi-sivustoksi. Ulkoasuun tulee uutta ilmettä ja toki bloginkin ulkomuoto muuttuu hieman - tosin minun mielestäni ehdottomasti parempaan suuntaan. Kuvat tulevat olemaan hieman suurempia mikä on mielestäni todella hyvä juttu. Kohta pääsette itse näkemään sivun uuden ilmeen. Tosiaan jo maanantaina!



Ei kommentteja
Lähetä kommentti