keskiviikko 28. lokakuuta 2015

Ghd Platinum

Olen elänyt viime viikosta asti ihanaa aikaa, kun hiukset ovat juuri laitettu kampaajalla kuntoon. Väri on taas raikkaan vaalea ja pidennykset huollettu. Aamut ovat olleet mukavan vaivattomia hiusten suhteen. Hankin myös uuden Ghd:n Platinum muotoiluraudan, joka on helpottanut hiustenlaittoa entisestään.

Vanha muotoilurauta alkoi tökkimään hiuksissa sen verran paljon, että kaipasin uutta rautaa käyttöön. Tutustuttuani syvemmin työn puolesta Ghd:n valikoimaan halusin hankkia tottakai myös itselleni laadukkaan Ghd:n raudan.

Luonnonkihara hius, vaalennnettu ja pidennykset. Siinä yhdistelmä, joka vaatii raudan käyttöä aina pesun jälkeen. Siksi halusinkin satsata kunnon muotoilurautaan. Valitsin Ghd:ltä uuden Platinum raudan, joka on tehty vaativammankin hiuksen tarpeisiin. Rauta siloittaa hiukset yhdellä suoristuksella ja kiharoiden teko käy nykyään kuin tanssi. Toki kampaajana osaan käsitellä hiuksia monin tavoin, mutta kunnon laitteella kaikki sujuu sujuvammin ja nopeasti. Aikaisempi rauta tökki pidennyshiuksessa kiharoita tehdessä. Platinumilla saan loihdittua kiharat hetkessä ilman tökkimistä ja hiuksista tulee todella kiiltävät sekä sileät.

  • Rauta on käyttövalmis 10 sekunnissa ja sammuu 30 minuutin jälkeen itsestään.
  • Aerogeelin ansiosta hius ei jää kuumaksi.
  • Titaaniset laatat.
  • Universaali jännite. Toimii missä päin maailmaa tahansa.
  • Kevyt käyttää.
  • Saa lohdittua pehmeää kiharaa ja sileää lookkia.


Ghd:n raudat ovat tehty ammattikäyttöön, joten niiden käyttöikä on todella pitkä. Rautaa kannattaa puhdistaa säännöllisin väliajoin (esim. vauvan puhdistusliinalla) ja muutenkin käsitellä varovaisesti. Kyseessä on kuitenkin sähkölaite. Johtoa ei kannata kääriä raudan ympärille vaan jättää löysästi raudan viereen. Ghd:ltä löytyy myös lämpösuojapusseja, jossa rautaa voi säilyttää kätevästi. Suojapussia voi käyttää myös alustana rautaa käytettäessä.


Share:

2 kommenttia

Black Dress Inspiration kirjoitti...

Great post
Bss

http://www.blackdressinspiration.com

Sanna/Beauty Box kirjoitti...

Thanks! :)

© Beauty Box | All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig