sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Gala style

Viikonloppu on mennyt täällä ruusujen ja suklaarasioiden keskellä. Tänään olemme viettäneet isänpäivää sekä äitini synttäreitä. Monet juhlat ovat siis mahtuneet tälle viikonlopulle ja vieläpä samalle päivälle. Tänään tuli tehtyä porukalla pitkä kävelylenkki raikkaassa sadesäässä ja illalla kotiin tullessani kävin vielä treenaamassa jalat salilla. Sain muutenkin kivasti hoidettua kouluhommia ja muita tärkeitä juttuja pois päiväjärjestyksestä, joten tämä päivän tunnit ovat olleet tehokkaasti käytössä. Ensi viikko tulee olemaan melko kiireinen. Seuraavaa vapaapäivää vietetäänkin vasta viikon päästä ja silloin lähdemmekin jo aamusta lentämään Karibian suuntaan.

Mennään vielä hetkeksi viime viikonloppuun. Kävimme illastamassa ravintola Linnankellarissa (juttua ravintolasta tulossa pian). Dinnerin jälkeen suuntasimme viettämään Indiedays Blog Awardseja Tigeriin. Illan teemana oli Halloween, mutta olin päättänyt asuni jo hyvissä ajoin, enkä enää viitsinyt alkaa vaihtamaan kokonaisuutta. Olen kyllä aina haaveillut pukeutuvani kunnolla Halloweenina, mutta pukeudutaan siihen tyyliin vaikka ensi vuonna sitten.

Kukallinen hame on peräisin mummoni vaatekaapista. Hame on lähes käyttämätön ja todella hyvässä kunnossa vaikka onkin 70-luvulta. Yhdistin värikkääseen hameeseen mustan Zaran topin. Mitä pidät juhlatyylistä?


Hame -Saatu mummilta (70-lukua)
Kengät & toppi- Zara 
Laukku -Chanel
Korvakorut -Glitter

Kuvauspaikka Hotel Katajanokka.
Share:

2 kommenttia

Anonyymi kirjoitti...

Kaunis hame ja sopii hienosti mustien asusteiden kanssa. Kierrätys on mainio ja ekologinen juttu!

Satu kirjoitti...

ihana toi hame! Vähän hauska et löytynyt mummilta, ei ihan jokaisella vastaantulijalla ookkaan samanlaista! Ja ah aika huikeen kuulonen matkakohde! Reissupostauksia odotellessa :)

http://satueventyr.blogspot.fi/

© Beauty Box | All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig