Täällä ollaan juuri heräilty uuteen aurinkoiseen päivään. Istun meidän huoneen sohvalla läppäri edessä ja katselen sivulle avautuvaa maisemaa, joka siintää parvekkeelta. Meri kohisee taustalla ja pieni tuulenvire puhaltaa parvekkeen ovesta sisälle. Aika hyvä fiilis nyt kieltämättä.
En ole juuri malttanut istua koneen ääressä, mutta ajattelin tulla hetkeksi kertoilemaan kuulumisia Cancunista. Teen sitten Suomeen palattua kattavammin postauksia Meksikosta. Onko teillä jotain mikä kiinnostaa ja josta olisi mukava kuulla Meksikoon liittyen?
Tänään vietetään kunnon auringonottopäivä rannalla ja altaalla rentoutuen. Sitä on kieltämättä täällä tullut tehtyä ihan kiitettävästi, mutta viimeisiä päiviä viedään ja haluan ottaa kaiken irti auringosta ja lämmöstä. Eilinen päivä vierähti lähes kokonaan läheisellä Isla Mujereksen saarella. Vuokrasimme päiväksi golfauton käyttöön. Pikkuautolla pääsi kätevästi tutkailemaan koko saaren läpi ja ihailemaan Isla Mujereksen kauniita maisema. Matkaa saarelle ei ollut kuin reilu 20 minuuttia Cancunista.
Eilen nappailimme muutamia auringonlasku kuvia hotellimme rannalla. Maisemat kyllä hellivät silmää täällä oli sitten aamu tai ilta. Voitte varmasti arvata, että kuvia on kertynyt valtavasti tässä lähes kahdessa viikossa kameralle. ;)
Ei kommentteja
Lähetä kommentti