maanantai 7. joulukuuta 2015

Chichén Itzá

Meksikon loman kolmas päivä starttasi aikaisin, kun lähdimme suuntaamaan bussilla kohti Chichén Itzáa. Matkaa oli edessä reilut pari tuntia Playa del Carmenista Chichén Itzán historialliseen kaupunkiin. Olin innoissani näkemään maisemia Meksikosta varsinkin nyt, kun lähdimme hieman pidemmälle sisämaahan. Bussin ajaessa pois hotellialueelta rakennusten tyyli alkoi muuttumaan heti rähjäisemmäksi ja paikallisiakin ihmisiä näki ilman hotellin uniformua. Huvittavaa sinänsä, kuinka turisteille suunnatut alueet ovat viimeisen päälle viilattuja hienoine hotelleineen ja kauppoineen ja paikalliset elävät aivan eri maailmassa. Playa del Carmenilla ja Cancunilla ei ole oikeastaan mitään tekemistä perinteisen Meksikon kanssa. Jos siis haluaa nähdä sitä aitoa Meksikoa, niin kannattaa suunnata muualle turistikohteista.

Kun kaupunki alkaa jäämään taakse, niin moottoritiellä ei juuri muita autoja näy. Turistibusseja vilahtaa ohi silloin tällöin, mutta muita autoja ei oikeastaan ole. Maisemat parin tunnin aikana eivät paljolti vaihdu. Matalaa viidakkomaista ryteikköä silmän kantamattomiin. Muutamia laakeampia kohtia ja sitten taas viidakkoa. Taidan nukahtaa hetkeksi mukavaan tuoliin bussissa. Matkaopas kertoi lähes koko bussimatkan ajan historiaa Meksikosta ja erityisesti Mayojen ja muiden alkuperäiskansojen elämästä. Todella mielenkiintoista kunneltavaa.


Chichén Itzán kaupunki on Meksikon suosituimpia nähtävyyksiä. Se on yksi maailman seitsemästä uudesta ihmeestä ja siksi se oli ehdottomasti käytävä itse omin silmin katsastamassa. Nyt oltiin kuitenkin vain sen muutaman tunnin matkan päässä tästä mielenkiintoisesta historiallisesta kohteesta. Kaupungissa vierailee tuhansia ihmisiä päivittäin. Mayat aloittivat kaupungin rakentamisen ja se on tällä hetkellä parhaiten säilynyt ja kunnostettu esikolumbiaaninen arkeologinen alue. Kukulcanin pyramidin sisältä löytyy toinen pienempi pyramidi. Pyramidin huipulle pääsi ennen kävelemään, mutta nykyään pyramidia voi ihailla vain maasta käsin. Tulumista löytyy pienempi pyramidi, jonka huipulle pääsee kipuamaan. Siellä me emme tosin tällä matkalla ehtineet käymään.


Liskot olivat "vartioimassa" 35 metrin syvistä lähdettä, jonka vesi oli myrkyn vihreää. Lähteeseen on uhrattu aikojen kuluessa ihmisiä rituaalisin menoin. Toisaalta karmivaa, mutta toisaalta hyvin mielenkiintoista kuulla mitä ihmiset ovat aikoinaan alueella touhunneet.


Alla kuva Pok ta pok-pelin maalista. Pok ta pok on Mesoamerikkalainen pallopeli. Nimi tulee äänestä, jonka pallo teki osuessaan pelikentän seinään - pok ta pok ta pok ta...Pelikentällä oli todella hyvä akustiikka, ja sama toistui monissa kohdissa kaupunkia.


Kokonaisuudessaan retki Chichén Itzaan kannatti ehdottomasti. Me menimme matkanjärjestäjän tuottamalla retkellä ja se taisi kustantaa n. 80$/hlö. Koko päivän retkeen kuului matkat, lounas, opastettu kierros kaupungissa, tutustuminen kauempana sijaitsevaan tequila tehtaaseen sekä pikavisiitti paikalliseen pieneen kylään. Illalla kun saavuimme hotellille seitsemän jälkeen, niin olo oli väsynyt, mutta mieli yhtä kokemusta rikkaampi.

Onko siellä muita Meksikossa matkanneita?

Share:

Ei kommentteja

© Beauty Box | All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig